maanantai 27. huhtikuuta 2015

ÖLJYMARKKINAT

Öljymarkkinoiden käänne toteutuu toukokuussa

Colourbox
Yhdysvaltain energiaviranomainen EIA ennustaa, että Yhdysvaltain liuskeöljytuotanto sen tärkeimmillä tuotantoalueilla vähenee toukokuussa. Sitä ei ole tapahtunut vuosiin. Nämä alueet ovat käytännössä vastanneet USA:n viime vuosien öljyntuotannon lisäyksestä ja tämä lisäys taas on ollut merkittävä syy öljyn hinnan romahdukseen.
USA:n iso öljyn kulutus ja tuotanto heiluttavat koko maailman öljymarkkinoita.
Sen jälkeen kun öljyn hinta lähti viime kesänä rajuun laskuun, on odotettu markkinoiden kalleimman tuotannon eli juuri liuskeöljytuotannon hyytymistä. Toistaiseksi näin ei ole kuitenkaan käynyt useista syistä. Yksi syy on ollut esimerkiksi se, että öljyntuottajat olivat suojanneet tuotantoaan korkeampiin hintoihin. Tuotantoa piti myös yllä se, että avatusta reiästä öljyä pumppaa pienillä muuttuvilla kustannuksilla, mutta uusien reikien avaaminen on paljon kalliimpaa. Vielä paljon  kalliimpaa on uuden öljyn etsiminen.
Liuskeöljytuotannossa tuotanto yhdeltä porauspaikalta vähenee kuitenkin paljon nopeammin kuin perinteisessä öljyntuotannossa. Vesisärötyksellä maasta ajettava öljy vähenee kymmeniä prosentteja jo yhdessä vuodessa reiän avaamisen jälkeen. Pitääkseen tuotannon ennallaan, öljyntuottajan siis pitää tehdä jatkuvasti uusia reikiä.
Uusien reikien teko on vähentynyt jyrkästi jo aiemmin tänä vuonna, nyt se alkaa siis EIA:n ennusteen mukaan iskeä jo öljyn tuotantoonkin.
Pulaa öljymarkkinoille ei silti ihan äkkiä tule. EIA:n ennusteen mukaan päivätuotanto vähenee 57 000 barrelia päivässä. USA:n raakaöljyvarastoissa on kuitenkin samaan aikaan öljyä enemmän kuin koskaan, lähes 500 miljoonaa barrelia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti