maanantai 17. elokuuta 2015

MARKKINAKÄÄNTEET

 Mikael Sjöström, 18:43

Jenkkianalyytikko: osakemarkkinat voivat kääntyä laskuun jo tällä viikolla

Markkinakäänteiden ennakoimiseen erikoistunut yhdysvaltalainen Tom McClellan uskoo, että osakekurssit kääntyvät pian laskuun, kirjoittaa Market Watch.
McClellan perustaa arvionsa käyttämiinsä teknisen analyysin menetelmiin.
Vielä tällä hetkellä analyysi antaa perusteet pitää osakkeita. Aika on kuitenkin käymässä vähiin, sillä kurssihuippu ajoittuu elokuun 20. ja 26 päivän väliin.
”Sen jälkeen ostolaidalla roikkuville ei ole luvassa mitään hyvää tänä vuonna”, McClellan sanoo.
Hän uskoo, että lasku jatkuu vuoden 2016 alkuun, mutta jää pienemmäksi kuin finanssikriisin aiheuttama pudotus, joka leikkasi S&P 500 -indeksin arvosta 57 prosenttia.
McClelland soveltaa vanhempiensa jo vuonna 1969 kehittämää McClellan Oscillator -menetelmää, jota hän on hienosäätänyt edelleen. Menetelmä syntyi ennakoimaan yli- ja alimyyntilanteita ja pääoman virtausta markkinoille ja niiltä pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti