perjantai 11. maaliskuuta 2016

ASIANTUNTIJA VAROITTAA UUDESTA RYTINÄSTÄ OSAKEMARKKINOILLA

17:27 Vuoden alku oli osakemarkkinoilla murhaava. Uusi tuntuva kurssipudotus saattaa olla pian edessä. Näin arvioi aiemmin pankkiirina uraa tehnyt ja nykyisin tutkijana ja tietokirjailijana toimiva Satyajit Das. Hän sanoutuu irti niistä näkemyksistä, joiden mukaan viimeaikaiset rytinät olivat vain väliaikaista korjausliikettä, jonka jälkeen kurssit voivat taas jatkaa nousuaan. Osakkeiden nousu perustuu rahoitukselliselle insinööritaidolle ja likviditeetin lisäykselle -- mikä petaa samankaltaista finanssikriisiä kuin 2008, Das kirjoittaa MarketWatchin kolumnissa. Huolenaiheet on helppo luetella: varallisuushintojen yliarvostus, korkea velkaantuminen, sitkeästi matala kasvu, deflaatio, keskuspankkien elvytyksen varassa tapahtuva riskinotto ja volatiliteetin vaimentaminen. Merkittävänä yksityiskohtana Das mainitsee sen, että amerikkalaisten yhtiöiden omien osakkeiden ostot ovat kohonneet edellisen nousukauden huipun 2007 tasolle. Jos mukaan lasketaan myös osingot, yhtiöt palauttavat omistajilleen vuosittain 1 000 miljardia dollaria eli lähes 90 prosenttia tuloksistaan, Das huomauttaa. Samaan aikaan yrityskauppa-aktiviteetti on huipussaan ja aktivistiomistajat piiskaavat yhtiöitä uudelleenjärjestelyihin tai pääoman palautuksiin. Osakkeita on toki tukenut yhtiöiden tuloskasvu, mutta keskimäärin 70-80 prosenttia tuloskasvusta on tullut kustannussäästöillä, ei liikevaihdon kasvullla. Vuoden 2014 puolivälin jälkeen yhtiöiden voittomarginaalit saavuttivat lakipisteensä ja ovat sen jälkeen pysyneet paikallaan tai kääntyneet laskuun. Nyt dollarin vahvistuminen uhkaa tulostasoja. Jokainen 10 prosentin hyppäys taalan kurssissa rokottaa tuloksista 4-5 prosenttia. S&P 500 -indeksi treidaa 17-18 -kertaisilla tasoilla ennustettuihin tuloksiin nähden. Historiallisesti se on huomattavan korkea taso ja on ylittinyt vain teknokuplan aikoihin 1999-2000. Myös muut osakemarkkinat hinnoitellaan yli historiallisten keskiarvojensa, Das kirjoittaa. Listautumismarkkinallakin näkyy kuplimisen merkkejä. Sitä kuvastaa se, että 80 prosentilla listautujista ei ole lainkaan voitollista tuloshistoriaa. © ARVOPAPERI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti