maanantai 23. helmikuuta 2015

NÄKEMYS

 Alexandra Räikkönen, 9:11

Yhdysvaltalaisten yhtiöiden tulosennusteissa raju lasku

Yhdysvaltalaisten yhtiöiden tuloskasvuodotukset ovat heikentyneet vahvasta tuloskaudesta huolimatta, kirjoittaa Nordea viikkoraportissaan.
Yhdysvaltalaisyhtiöiden tuloskasvu jää ennusteiden mukaan tänä vuonna alle kolmeen prosenttiin. Vielä tämä vuoden alussa analyytikot odottivat yli kahdeksan prosentin kasvua.
Taustalla ovat Nordean mukaan epäsuotuisat valuuttaliikkeet sekä öljyn hinnanlasku, jotka näkyivät yhtiöiden julkaisemissa ohjeistuksissa.
"Jo tuloskauden alkusuoralla esiin noussut teema valuuttavaikutusten varoitteluista on jatkunut viime viikkoina. Menneellä viikolla dollarivalittelijoiden kuoroon liittyivät muun muassa vihreistä maatalouskoneistaan tunnettu Deere sekä kauppajätti Wal-Mart", kirjoittaa Nordea.
"Öljyn hinnanlasku puolestaan rapauttaa energiasektorin kannattavuutta. Vaikutuksesta kertoo jotain se, että jo loka-joulukuussa S&P 500 -energiasektorin tulokset laskivat peräti 22 prosenttia vuodentakaisesta."
Yhdysvalloissa energiasektorin osuus koko osakemarkkinoista on suurempi kuin Euroopassa, missä yhtiöiden tulosennusteissa ei ole nähty samankaltaista laskua kuin Yhdysvalloissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti