maanantai 2. helmikuuta 2015

ÖLJYOSAKE

 Tommi Melender, 1.2.2015, 11:00

Uskotko öljyyn? Tässä kasvutarina

Öljy ei näinä aikoina ole houkuttelevin kasvutarina. Ruotsalaisella Lundin Petroleumilla sellainen kuitenkin on niille, jotka uskovat mustan kullan säilyvän tärkeänä energiamuotona tulevina vuosikymmeninä.
Teollisuuspohatta Adolf Lundinin 1980-luvun alussa perustama yhtiö aloitti toimintansa Lähi-idässä International Petroleumin nimellä. Sittemmin se on siirtänyt painopisteensä Pohjoismaihin.
Lundin Petroleumin tuotannosta ja varannoista yli 70 prosenttia sijaitsee Norjassa. Toimintaa on myös Malesiassa ja Indonesiassa sekä jonkin verran läntisessä Euroopassa ja Venäjällä.
Pohjanmeren kentät ovat pitkään lihottaneet pohjoismaista öljyteollisuutta. Ne kuitenkin ikääntyvät, joten uusia varantoja pitää etsiä.
Muutama vuosi sitten Pohjanmerellä löydettiin parin–kolmen miljardin tynnyrin edestä öljyä sisältävä Johan Sverdrupin kenttä. Se jakaantuu kahteen osaan, joista toista operoi Statoil ja toista Lundin Petroleum.
Öljynetsijät kyntävät myös arktista Barentsinmerta. Viime lokakuussa öljyn hintaromahduksen keskellä Lundin Petroleum ilmoitti alueen tähän mennes-sä suurimmasta löydöstä. Altan kentällä on 125–400 miljoonan tynnyrin edestä öljyä. Uutinen nytkäytti osakkeen nousuun.
Osakkeenomistajille laatimassaan kirjeessä toimitusjohtajaAshley Heppenstall neuvoo olemaan säikkymättä öljyn hinnan laskua: ”Meidän liiketoimintamallimme ja menestyksemme yhtiönä nojautuu pikemminkin uusien varantojen löytämiseen kuin öljyn hintamuutoksiin.”
Ei Lundin Petroleum ole silti immuuni markkinavärinälle. Viikko sitten uutisoitiin, ettei yhtiö ole päässyt Statoilin kanssa yhteisymmärrykseen Barentsinmeren kenttien yhdistämisestä samaan infrastruktuuriin.
Statoil on lykännyt oman Johan Castberg -kenttänsä kehittämistä juuri öljyn hinnan laskun vuoksi. Siihen kaatui myös kenttien yhdistäminen, mikä olisi laskenut kehittämiskustannuksia ratkaisevasti.
Barentsinmeren takapakista huolimatta sijoittajan ei kannata unohtaa Lundin Petroleumia. Yhtiön kasvu etenee, sillä ensi vuoden loppuun mennessä se alkaa pumpata öljyä kolmesta uudesta Pohjanmeren kentästä. Tämä nostaa tuotantomäärät 75 000 tynnyriin päivässä viime vuoden alle 30 000 tynnyristä.
Tuotannonlisäys näkyy tuhtina tuloskasvuna. Viime vuonna osakekohtainen voitto oli nollassa, tänä vuonna konsensusennusteet odottavat 1,29 kruunua ja ensi vuonna 7,57 kruunua. Lundin Petroleum julkistaa viime vuoden tuloslukunsa keskiviikkona 4. helmikuuta.
Lundinin perhe omistaa säätiönsä nimiin rekisteröityjen sijoitusyhtiöiden kautta Lundin Petroleumista vajaat 32 prosenttia.
Öljynetsintään voimakkaasti satsaavan yhtiön hinnoittelussa painaa myös varantojen arvo. Nordea laskee niiden liikkuvan 150 kruunussa osakkeelta, kun osakkeen kurssi oli tätä kirjoitettaessa 108 kruunua.
-------------------
Tilaa Arvopaperin päivittäinen uutiskirje tästä »
-------------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti