sunnuntai 15. helmikuuta 2015

VENÄJÄ-YHTIÖT

 Ismo Virta, 15.12.2015, 11:00

Ruplan syöksystä on myös hyötyä

Viime vuoden tilinpäätösten perusteella Venäjällä toimivat isot suomalaisyhtiöt ovat selvinneet toistaiseksi siedettävin vaurioin. Euroissa raportoitavat tulokset ja sijoitusten arvot ovat menneet alas, mutta niin Fortum, YIT kuin Nokian Renkaatkin tekivät vuoden lopullakin Venäjällä voittoa.
Erikoisin asetelma on Nokian Renkailla. Venäjän romahdus lamaannuttaa renkaiden kysynnän Venäjällä, mutta toisaalta halpa rupla kohentaa yhtiön Pietarin tehtaan kilpailukykyä vientimarkkinoilla.
Nokian Renkaat tekee 80 prosenttia henkilöautonrenkaistaan Venäjällä. Kun ruplan kurssista hävisi vuodessa puolet, sai vienti Pietarin tehtaalta melkoisen piristysruiskeen.
”Pietarin tehtaan kaikki kulut ovat käytännössä ruplissa, mutta pääosa raaka-aineiden hinnoista on sidottu dollarikurssiin. Karkeasti ottaen alle puolet kustannuksista on suoria ruplakustannuksia”, kertoo toimitusjohtaja Ari Lehtoranta.
Käytännössä siis Pietarin tehtaan kustannuskilpailukyky on kohentunut jopa parikymmentä prosenttia.
Lisäsikö Nokian Renkaat viime vuonna vientiä Venäjältä?
”Kyllä. Tuotannosta noin 60 prosenttia meni vientiin. Tänä vuonna pyrimme lisäämään myyntiä erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Keski-Euroopassa. Viime vuonna pystyimme kompensoimaan romahduksesta yli puolet kustannussäästöillä ja sillä, että dollaripohjaisten raaka-ainekustannusten nousu vaikuttaa Venäjällä viiveellä.”
Nokian Renkaat teki viimeisellä neljännekselläkin erinomaisen tuloksen. Koko konserni teki liikevoittoa 78 miljoonaa euroa eli 20 prosenttia liikevaihdosta, mikä on teollisuusyritykselle hurjan hyvä taso.
Kustannuskilpailukyvyn parannus antaisi yhtiölle mahdollisuuden käydä aggressiiviseen hintakisaan, mutta sitä yhtiö ei Lehtorannan mukaan tee.
”Kustannusmuutokset eivät ole premium-tuotteilla syy hintamuutoksiin. Hinnoittelu tapahtuu markkinoilla ja seuraamme premium-kilpailijoidemme hinnoittelua.”
Nokian tehdas Suomessa tekee henkilöautonrenkaista enää pienen osan, mutta kaikki raskaat renkaat tehdään siellä. Nokian tehdas on tärkeä myös tuotekehityksen osana.
”Toki kasvava kustannusero tehtaiden välillä lisää paineita parantaa Nokian tehtaan joustavuutta ja tuottavuutta”, arvioi Lehtoranta.
Sen enempää Nokian kuin Pietarin tehdaskaan eivät käy täydellä kapasiteetillaan. Tarvittaessa tuotantoa voi nopeasti lisätä.
YIT ja Fortum ovat investoineet kovasti Venäjälle, mutta ne eivät vie mitään Venäjältä ulos. Niiden tilanne on hankalampi.
Viime vuoden lopulla YIT tosin sai tilapäisen edun, kun ruplan romahdusta pelästyneet venäläiset innostuivat sijoittamaan kiinteään omaisuuteen – YIT:n asuntoihin. Ostovoima Venäjällä kuitenkin heikkenee, joten vuodenvaihteen 9611 rakenteilla olevaa asuntoa ovat iso riski. 5913 asuntoa oli vielä myymättä.
Fortumin tilinpäätös kertoo, että neljän miljardin euron sijoituksista Venäjälle hupeni ruplan mukana muuntoerona 1?319 miljoonaa euroa. Se on iso summa, mutta Fortumin koko tase on yli 21 miljardia euroa.
Lähde: Talouselämä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti