sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

AP PREMIUM

 Mikael Sjöström, 13:23

OMXH25-yhtiöiden painoarvot indeksissä julkisiksi

Nasdaq OMX julkaisee jatkossa verkossa OMXH25-indeksin yhtiökohtaiset paino-arvot. Julkaiseminen perustuu Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) vaatimukseen.
Tuoreimmat paino-arvot tulivat julki maanantaina 2. maaliskuuta (taulukko).
OMXH25-indeksi kuvaa Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen hintakehitystä. Indeksin painavimmat yhtiöt ovat Nokia, Kone ja Sampo ja keveimmät YIT, Outotec ja Kemira.
Yksittäisten yhtiöiden osuus indeksista tarkistetaan tammi- ja heinäkuun jälkeen markkina-arvojen muutosten perusteella. Indeksi on painorajoitettu, mikä tarkoittaa, että yhden yhtion osuus indeksistä voi olla enintään kymmenen prosenttia.
Tuorein vaihdos indeksin yhtiöissä tapahtui helmikuun alussa, kun mukaan tuli Tieto. Se korvasi Rautaruukin, joka tippui indeksistä viime heinäkuun lopussa SSAB:n ostettua sen.
Nasdaq OMX:n julkisesti tarjolla olevaa dataa indeksien koostumuksesta voi selata täällä. Mukana on myös esimerkiksi Tukholman pörssin vaihdetuimpien yhtiöiden indeksi OMXS30.


Helsingin pörssin OMXH25-indeksin koostumus

Järjestä taulukkoa klikkaamalla sarakeotsikoita.
YhtiöKaupankäyntitunnusPaino (%)
AmerAMEAS2,23
Cargotec BCGCBV1,31
ElisaELI1V3,55
FortumFUM1V8,76
HuhtamakiHUH1V2,76
KemiraKRA1V1,09
Kesko BKESBV2,34
Kone BKNEBV9,83
KonecranesKCR1V1,52
MetsoMEO1V3,77
Neste OilNES1V2,89
NokiaNOK1V9,94
Nokian RenkaatNRE1V3,42
Nordea FDRNDA1V4,77
Orion BORNBV2,84
OutokumpuOUT1V1,77
OutotecOTE1V0,86
Sampo ASAMAS9,91
Stora Enso RSTERV4,83
TeliaSoneraTLS1V3,02
TietoTIE1V1,53
UPMUPM1V8,67
ValmetVALMT1,54
WartsilaWRT1V6,19
YITYTY1V0,69

OMXH25-indeksin laskeminen alkoi 4. maaliskuuta 1988, jolloin sen pisteluvuksi asetettiin 500.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti