perjantai 6. maaliskuuta 2015

MARKKINAKATSAUS

 Alex Heurlin, 14:09

Jussi Hyöty: Vahva dollari kuvaa maailmantalouden tilaa

Vahva dollari kertoo maailmantalouden sekavasta tilanteesta, sanoo Elite Varainhoidon päästrategi Jussi Hyöty.
Euroopan, Japanin ja Kiinan keskuspankit painavat korkoja yhä alemmas, mutta Fed valmistautuu nostamaan korkoja jo kesällä. Samalla Yhdysvallat on ainut vakaalla kasvupohjalla oleva talous. Näin ollen dollari vahvistuu entisestään.
Hyöty pitää nykyistä alhaisen koron markkinaympäristöä vaarallisena. Korkojen ollessa nollassa keskuspankeilla ei mitään puskuria seuraavan laman varalle.
”Markkinoilla korkojen pitäisi lähteä luonnollisesti ylöspäin, mutta nyt keskuspankkien elvytys painaa niitä alas”, Hyöty sanoi Eliten järjestämässä aamiaistilaisuudessa.
”Voi ajatella, että kasvun voi jakaa pakotettuun ja luonnolliseen kasvuun. Viime aikojen kasvu on hyvin pitkälti epätavanomaisella elvytyksellä aikaansaatua, eli pakotettua.”
Hyöty näkee, että rakenteelliset ongelmat selittävät kituliasta kasvua. Euroopassa yksikkötyökustannukset ovat karanneet joissakin maissa käsistä. Vaikka euron heikentyminen helpottaa Euroopan tilannetta kokonaisuutena, ovat maanosan sisäiset palkkaerot edelleen ongelma. Saksassa työ on liian halpaa, kun taas muualla Euroopassa, muun muassa Suomessa, palkat ovat karanneet liian korkeiksi.
Sijoittajan oltava tarkkana
Vaikka nykyinen markkinaympäristö ei ole sijoittajan kannalta helpoimpia, voi maailmanmarkkinoilta edelleen tehdä löytöjä, Hyöty vakuutti.
”Tietyt maat ja yritykset kehittyvillä markkinoilla ovat mielenkiintoisia”, päästrategi sanoi.
Lisäksi Hyöty nosti esiin muun muassa teknologiasektorin ja vakaat osingonmaksajat mahdollisina sijoituskohteina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti