perjantai 27. maaliskuuta 2015

RAAKA-AINEET

 Matti Koivisto, 26.3.2015, 23:55

Öljyn hinta hurjassa nousussa - "Saudi-Arabia on nyt aseellisessa konfliktissa"

Torstaina kiihtynyt konflikti Jemenissä sai raakaöljyn hinnan hurjaan nousuun.
Ilmaiskun torstai-aamuna tehnyt Saudi-Arabia johtaa sotilasoperaatiossa kymmenen sunnivaltion liittoumaa, joiden tavoitteena on Jemenin vakauttaminen ja Iranin tukemien shiiakapinallisten lyöminen, uutistoimisto Bloomberg kertoo.
Yhdysvallat antaa uutistoimiston mukaan operaatiolle epäsuoraa tukea logistiikan ja tiedustelutiedon muodossa, mutta ei ole sulkenut pois myöskään aktiivisempaa osallistumista.
”Saudi-Arabia, Lähi-idän suurin ja tärkein öljyntuottaja on nyt aseellisen konfliktin osapuoli”, SEB Marketsin johtava analyytikko Bjarne Schieldrop kertoi Market Watchin mukaan.
Schieldropin mukaan pelkästään asian toteaminen kuulostaa pelottavalta, mutta hän ei usko konfliktilla olevan isoa vaikutusta öljyn tarjontaan.
Torstaina WTI-viitelaadun hinta New Yorkissa nousi kuitenkin päivän aikana 4,5 prosenttia ja asettui 51,43 dollariin tynnyriltä. Myös Pohjanmeren Brent oli yli 4 prosentin nousussa.
Jemen ei itsessään tuota valtavia määriä öljyä, mutta mahdollisena ongelmana nähdään se, että suuri osa Persianlahden maissa tuotetusta öljystä kulkee Jemenin rannikkoa pitkin Bab al-Mandabin salmen kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti