perjantai 16. tammikuuta 2015

EUROTALOUS

 Tommi Melender, 17:39

Varainhoitojätti penää lisää elvytystä Eurooppaan

Kituliaasta talouskasvusta kärsivän euroalueen ongelmat johtuvat suurelta osin raha- ja finanssipolitiikan virheistä, arvioi varainhoitotalo Standard Lifen strategi Govinda Finn.
Hänen mielestään sekä Euroopan keskuspankin että euroalueen hallitusten olisi pitänyt elvyttää määrätietoisemmin.
"Yhdysvaltain ja Japanin keskuspankit ovat käyttäneet epätavanomaisia rahapolitiikan keinoja aggressiivisesti, mutta Euroopan keskuspankki on vetänyt liian tiukkaa linjaa, mitä kuvastaa se, että lyhyet reaalikorot ovat Euroopassa korkeammalla kuin Yhdysvalloissa", Finn kirjoittaa markkinakommentissaan.
Nyt EKP on vihdoin riisumassa rahapoliittista pakkopaitaansa valmistautuessaan määrälliseen elvytykseen.
"Se ei kuitenkaan yksin riitä nostamaan euroaluetta nykyisestä alhostaan. Jotta kyntävajeesta päästään euromaiden hallitusten on sitouduttava kasvua tukevaan finanssipolitiikkaan. On purettava talouskuria, joka on haitannut euromaita finanssikriisin jälkeen. Sen lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia."
Euroalueen kuluttajahinnat ovat painuneet miinukselle, mutta Finnin mielestä se ei tarkoita, että deflaatio olisi vyörymässä päälle.
Hän luottaa euromaiden parantuneeseen valmiuteen reagoida suhdanneongelmiin. Lisäksi öljyn hinnan lasku ei enää ensi vuonna näy samalla tavalla hintatilastoissa kuin nyt.
"Silti deflaation riskiä ei voi kokonaan poissulkea. Seuraava maailmantalouden taantuma tekee rumaa jälkeä Euroopassa, koska talouden rakenteisiin ja velkaisuuteen liittyvät ongelmat aiheuttavat hintoihin tuntuvaa laskupainetta."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti