keskiviikko 28. tammikuuta 2015

NÄKEMYS

 Tommi Melender, 17:20

Talousnobelisti neuvoo tankkaamaan kreikkalaisia osakkeita

Vasemmistolaisen Syrizan vaalivoitto sysäsi Ateenan pörssin luisuun. Tänään miinusta on kirjattu yli yhdeksän prosenttia. Puolessa vuodessa ASE-indeksin markkina-arvosta on lohjennut nelisenkymmentä prosenttia.
"Nyt kannattaa ostaa kreikkalaisosakkeita", sanoo markkinakuplien asiantuntijana mainetta niittänyt taloustieteen nobelisti Robert Shiller.
Hän esitti näkemyksensä Barclaysin järjestämässä seminaarissa.
Shiller myöntää, että kreikkalaisosakkeiden tankkaaminen nykytilanteessa sotii arkijärkeä vastaan. Mutta huonoilta tuntuvat sijoitukset ovat historian saatossa usein osoittautuneet parhaiksi. Suurimmat voitot tekee vastavirtaan kulkeva.
"Ajan hengen vankilasta voi vapautua vain tekemällä mekaanisesti sijoituksia, jotka tuntuvat vääriltä", Shiller huomauttaa.
Samalla periaatteella myös venäläisiin, portugalilaisiin ja italialaisiin osakkeisiin sijoittaminen voi osoittautua oivalliseksi valinnaksi.
Tutkimustyössään Shiller on perehtynyt sijoittajien käyttäytymiseen ja markkinapsykologiaan. Osakemarkkinoilla on taipumus lyödä yli niin nousuissa kuin laskuissa. Ahneuden vallitessa kannattaa myydä ja pelokkuuden vallitessa ostaa.
Shiller tähdentää, että kreikkalaisosakkeiden hinnoittelu on alle kaiken sen mitä hän on USA:n osakemarkkinoilla nähnyt. Nykyiset arvostustasot eivät heijasta Ateenan pörssiin listattujen yhtiöiden todellista tuloksentekokykyä.
Lähde: Bloomberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti