sunnuntai 11. tammikuuta 2015

ULKOMAISET OSAKKEET

 Tommi Melender, 10.1.2015, 18:00

Volvon on pakko kasvaa

Volvo on pudonnut tuloskuoppaan. Vuonna 2011 voittoa osaketta kohti syntyi 8,76 kruunua, mutta vuonna 2013 enää 1,77 kruunua. Ahdinko on painanut yhtiön kurssin neljän vuoden takaisilta 120 kruunun tasoilta 80 kruunun pintaan.
Parantaakseen voittojaan Volvo säästää ja saneeraa minkä pystyy, mutta pelkästään omin voimin tuloskäänne ei toteudu. Tarvitaan myös kysyntää.
Amerikan markkinoilla meneekin hyvin, sillä marraskuussa Yhdysvalloissa myytiin kaksi kertaa niin paljon raskaita kuorma-autoja kuin vuotta aiemmin. Päättyvän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Volvo lihotti liikevaihtoaan Pohjois-Amerikassa hulppeat 20 prosenttia
Paha kyllä muualla maailmassa kysyntä on vaatimatonta. Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa liikevaihdon kehitys jäi miinusmerkkiseksi, Euroopassa yhtiö kasvoi maltillisesti.
Tavallisen kuluttajan silmissä Volvon brändi samastuu henkilöautoihin, mutta ne omistaa nykyisin kiinalainen Zhejiang Geely. Tukholman pörssissä majailevan Volvon leipälaji ovat kuorma-autot, jotka muodostavat ylimmästä rivistä kaksi kolmasosaa. Euroopassa Volvo on suurin ja koko maailmassa toiseksi suurin kuorma-autojen valmistaja Daimlerin jälkeen.
Yhtiö valmistaa myös linja-autoja, rakennuskoneita ja moottoreita, mutta osakkeen hinnanmuodostuksen määrittävät kuorma-autot.
Vaikka Volvo on kasvattanut osuuksiaan Pohjois-Amerikan kuorma-autokaupassa, sen suurin markkina-alue on taantuman koettelema Eurooppa, josta kilahtaa liki 40 prosenttia liikevaihdosta. Pohjois-Amerikan osuus on alle 30 prosenttia.
Tuoreimmissa tulosarvioissaan Volvon johto kuvailee eurooppalaisia markkinanäkymiä varovaisesti. Talousepävarmuus pitää asiakkaat varpaillaan ensi vuonnakin. Euroopan lisäksi kasvu jäänee olemattomaksi myös Aasian suurissa maissa. Latinalaisessa Amerikassa myynti uhkaa jopa laskea.
Ainoa kasvukortti on siis edelleen Pohjois-Amerikka, jossa elpyviä suhdanteita vahvistaa öljyn hinnan lasku.
Factsetin konsensusennusteet odottavat Volvon petraavan ensi vuonna osakekohtaista voittoaan 3,80 kruunusta 5,74 kruunuun. Vaikka vuoden 2011 tuloshuiput jäävät vielä haaveeksi, suunta on oikea. Kannattavuuden vahvistumisesta kielii se, että perinteisesti nihkeällä syysneljänneksellä Volvon operatiivinen kassavirta oli positiivinen. Niin on tapahtunut vain kahdesti aiemmin viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana.
Ensi vuoden tulosennusteilla Volvon osakkeen p/e-luku on 14 pinnassa, mikä alittaa pitkän ajan keskiarvon. Tuloskäänteen vahvistuminen loisi kurssiin nousuvaraa.
Lähde: Talouselämä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti