tiistai 20. tammikuuta 2015

KESKUSPANKIT

 Mirko Hurmerinta, 10:03

Tuleeko EKP:n bazookasta suutari?

Jännittävä tuloskausi on aluillaan, mutta markkinoiden katseet kohdistuvat tiukasti EKP:n torstaina pidettävään kokoukseen.
Julkisuuteen on vuotanut tietoja jo sen verran vuolaana virtana, että markkinoilla pidetään itsestään selvänä, että EKP tulee esittelemään valtionlainoihin koskevan QE-ohjelman. Huomio kiinnittyykin paketin yksityiskohtiin.
Evli Pankin markkinastrategi Valtteri Ahti kirjoittaa tuoreessa katsauksessaan, että parhaassa tapauksessa EKP esittelisi ohjelman, jossa ostoja jatkettaisiin ilman rajoitteita, kunnes keskuspankin inflaatiotavoite täyttyisi.
Todennäköisempää kuitenkin on, että näin ei tule tapahtumaan, vaan kokouksessa esitellään kiinteä 500-600 miljardin euron paketti, joka sisältää runsaasti Saksan Bundesbankin ehtoja. Ahdin mukaan tämä aiheuttaa todennäköisesti pettymyksen markkinoilla.
"Aikaisemmissa tapauksissa markkinat ovat aina nousseet QE ohjelmien myötä. Euroalueen QE tulee myös tukemaan osakemarkkinoita ja puskemaan valtionlainojen korkoja alemmaksi. Todennäköisesti paketti ei nosta inflaatiota ja inflaatio-odotuksia riittävästi. Tämän myötä Draghi kykenee neuvottelemaan suuremman QE paketin, jne", Ahti arvioi.
Ahti muistuttaa, että Yhdysvalloissakin julkistettiin ensin riittämättömiä QE-paketteja, kunnes Fed päätti toistaiseksi voimassa olevasta ohjelmasta.
"Sama kehityskulku saattaa hyvinkin realisoitua Euroalueella. Parasta olisi tietenkin jos kykenisimme välttämään turhan sahailun ja käynnistämään alusta alkaen toistaiseksi voimassa olevan QE ohjelman kuten QE 3."
Liikehdintä niin valuutta-, korko- kuin osakemarkkinoillakin on ollut viime aikoina voimakasta, mikä Ahdin mukaan indikoi sitä, että markkinat sulattelisivat jotakin isoa muutosta. On kuitenkin epäselvää, että mitä. Sijoittajan kannattaa kuitenkin pitää pää kylmänä.
"Kyseisinä hetkinä on viisainta olla välittämättä kyseisestä epärationaalisuudesta ja keskittyä isoihin makrotrendeihin, kuten talouskasvuun, inflaatioon, yritysten tuloksiin, öljyyn ja valuuttaliikkeisiin. Riskin kannalta tulee katsoa kupliiko mikään markkinoista. Saksan ja muiden vakaiden Euroalue maiden valtionlainat ovat käsittämättömän hintaisia, mutta on silti vaikea nähdä, että korot yhtäkkiä ampaisisivat ylös."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti