torstai 11. joulukuuta 2014

NÄKEMYS

 Tommi Melender, 17:31

Varainhoitojätti luottaa ensi vuonna Euroopan ja Japanin osakkeisiin

Varainhoitojätti BlackRock suosittaa ensi vuodeksi eurooppalaisia ja japanilaisia osakkeita. Niitä tukevat maltilliset arvostustasot sekä rahapoliittisen elvytyksen jatkuminen.
Yhdysvalloissa suhdanteet ovat vahvemmat kuin Euroopassa ja Japanissa, mutta vastaavasti rahapolitiikka kiristymässä ja osakkeet kalliimpia.
"Suosimme Yhdysvalloissa syklisiä osakkeita", kertoo BlackRockin markkinaennuste.
Osakesijoittajan kannalta ensi vuodesta ei ole tulossa helppo. Arvostuskertoimet ovat yleisesti ottaen jo sangen korkealla ja epävarmuutta riittää niin suhdanteissa kuin talous- ja rahapolitiikassa. Odotettavissa onkin kurssiheilunnan lisääntymistä.
"Volatiliteetin ryöpsähdykset matalalta nykytasolta ovat todennäköisiä ja voivat yllättää sijoittajat", BlackRock Investment Instituten globaali päästrategi Ewen Cameron Watt sanoo.
Osakkeet ja joukkolainat voivatkin menettää arvoaan rinnakkain, mikä tekee hajautuksen vaikeaksi.
Euroalueen talousnäkymät pysyvät vaisuina, mutta makrotalous ja osakemarkkinat eivät mene yksi yhteen. Niinpä pienikin suhdannennousu voi tukea eurooppalaisia riskipitoisia omaisuusluokkia, kuten osakkeita.
Mahdollinen suhdannennousu pönkittäisi vanhalla mantereella etenkin autonvalmistajia.
USA on teollistuneen maailman talouskasvun ainoa moottori ja se yhdessä rahapolitiikan kiristymisen kanssa on omiaan siivittämään dollaria. Taalan vahvistumisesta koituu etua sellaisille eurooppalaisille ja kehittyvien maiden yhtiöille, joilla on vientiä jenkkimarkkinoille.
BlackRock uskoo Fedin aloittavan koronnostot ensi vuonna, mutta odottaa niiden olevan maltillisia. Ohjauskorko jäänee nostosyklin päätteeksi keskimääräistä matalammalle tasolle.
Japanissa osakkeita tukevat rahapoliittisen elvytyksen lisäksi valtion eläkerahaston ja keskuspankin osakeostot. Muut eläkerahastot ja kotitaloudet seurannevat perässä ja siirtävät varojaan käteisestä pörssiin.
Kehittyvien maiden osakkeita BlackRock luonnehtii edullisiksi sekä niiden omaan historiaan että teollistuneiden maiden osakkeisiin verrattuna. Huolellinen yhtiövalinta on kehittyvissä maissa kuitenkin tärkeää. Maakohtaisesti kannattaa suosia sellaisia, joilla on halua ja valmiutta uudistaa taloutensa rakenteita.
Velkapaperimarkkinoilla BlackRock suosii Yhdysvaltain high yield -lainoja, eurooppalaisten pankkien lainoja ja kehittyvien maiden kovassa valuutassa kulkevia lainoja. Turvasatamina pidetyistä valtionobligaatioista ykkösvalinnaksi nousevat amerikkalaiset.
BlackRock neuvoo lisäksi laittamaan varoja tuottoja antavaan reaaliomaisuuteen, kuten kiinteistöihin ja infrastruktuuriin.
Kontrasuosituksena varainhoitojätti poimii alamaissa olevat perusteollisuuden osakkeet, eritoten suuret öljy-yhtiöt, joilla on vahva rahoitusasema ja hyvin hajautettu liiketoimintakonsepti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti