tiistai 4. marraskuuta 2014

Öljyjätit painoivat Wall Streetiä

Maanantai 03.11.2014 klo 23:30  
KUVA: ZUMA WIRE

Raakaöljyn hinnanlasku painoi öljyjättien kursseja. Chevronin kurssi laski 2,7 prosenttia.
Yhdysvaltain osakemarkkinat sulkeutuivat maanantaina epäyhtenäisinä Wall Streetillä. Dow Jones Industrial ja S&P 500 jäivät hiukan miinukselle energia-alan (-2,2 %) painamana, mutta teknologiaindeksi Nasdaq Composite vahvistui hiukan.

Kaupankäynti oli kuitenkin vaimeata viime perjantain rallin jälkeen. Sijoittajille maanantai taisi olla niin sanotusti välipäivä.
Energiayhtiöiden osakekurssit seurasivat raakaöljyn hintaa, joka jatkoi laskuaan. Maailmanmarkkinahintoja parhaiten heijastava Pohjanmeren brent-laatu halpeni 2,1 prosenttia 84,08 dollariin tynnyriltä.
Yhdysvaltain taloudesta saadut makroluvut olivat ristiriitaisia.
ISM:n teollisuuden ostopäällikköindeksi vahvistui odotettua korkeammalle kasvua ennakoivaan 59,0 prosenttiin. Moottoriajoneuvojen myynti nousi lokakuussa hieman odotettua korkeammalle 16,5 miljoonaan kappaleeseen.
Rakentamiseen käytetyt varat kuitenkin taantuivat syyskuussa vastoin odotuksia 0,4 prosenttia.
Bluechip-indeksi Dow Jones Industrial laski 0,1 prosenttia, laaja S&P 500 –indeksi värähti karvan miinukselle ja teknologiapainotteinen Nasdaq Composite nousi 0,2 prosenttia.
S&P 500:n kymmenestä toimialasta seitsemän menetti arvoaan. Eniten laskivat energia (-2,2 %), perusmateriaalit (-1,0 %) ja teollisuus (-0,4 %).
Dow Jones Industrialin 30 yhtiöstä 15 menetti arvoaan. Bluechipien laskua johtivat öljy-yhtiöt Chevron (-2,7 %) ja Exxon Mobil (-1,5 %) sekä rautakauppaketju Home Depot (-1,5 %). Nousijoiden kärjessä olivat lääkeyhtiö Merck (+1,7 %) ja ohjelmistoyhtiö Microsoft (+1,1 %).
Euron arvo heikkeni 0,3 prosenttia alle 1,25 dollariin
New York: Dow Jones/close 17366,2 pistettä (-0,1 %)
New York: S&P 500/close 2017,8 pistettä  (-0,0 %)
New York: Nasdaq/close 4638,9 pistettä (+0,2 %)
New York: Nokia ADS/close 8,36 dollaria

Petri Koskinen
petri.koskinen@kauppalehti.fi
+1-347 399 5342

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti