keskiviikko 5. marraskuuta 2014

WALL STREET

 Matti Koivisto, 0:17

Öljyn hinta painoi Wall Streetin lievään laskuun

Wall Street sulkeutui tiistaina lievään laskuun.
Pääindekseistä S&P 500 ja Nasdaq tippuivat 0,3 prosenttia, kun taas Dow Jones päätyi 0,1 prosenttia plussalle.
Energiasektorin tappiot painoivat indeksejä alaspäin, kun öljyn hinta tippui New Yorkissa 75,84 dollariin barrelilta. Öljy on nyt halvimmillaan neljään vuoteen. Öljyn hintaa laskee Saudi-Arabian päätös nostaa Aasian vietävän ja laskea Yhdysvaltoihin vietävän öljyn hintaa.
Tunnelmia synkensivät myös euroalueelta kuuluneet huonot uutiset, kun Euroopan komissio laski talouden kasvuennustetta 0,8 prosenttiin tältä vuodelta, kun vielä keväällä komissio odotti 1,2 prosentin kasvua.
Yhdysvaltojen tehdastilaukset supistuivat syyskuussa odotetusti 0,6 prosenttia.
Päivän aikana Yhdysvalloissa suunnattiin äänestämään vaaleissa, joissa valitaan edustajainhuone, kolmannes senaatista sekä tukku osavaltioiden kuvernöörejä ja paikallispoliitikkoja.
Republikaaneille odotetaan lisäpaikkoja senaatissa, mutta toistaiseksi ei ole selvää, riittävätkö paikat takaamaan republikaanienemmistön. Republikaaneilla on tällä hetkellä enemmistö edustajainhuoneessa, demokraateilla senaatissa.
Euro noteerattiin 1,2546 dollarissa klo 23:59 Suomen aikaan.
Aiemmin verkkopalvelussa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti