YIT
Mirko Hurmerinta, 13:04YIT:lle yli 20 asuntokohteen esisopimus
YIT on allekirjoittanut TA-yhtymän kanssa esisopimuksen yhteensä yli 20 kohteesta, joihin on määrä malmistua korkotuettuja asumisoikeus- ja vuokra-asuntoja eri puolille Suomea.
Kohteisiin valmistuu enimmillään noin 750 asuntoa. YIT ei kerro esisopimuksen arvoa.
"Rakentamisen käynnistäminen edellyttää kuntien puoltoa ja ARA:n hankekohtaista hyväksyntää. Kohdekohtaiset kaupat tehdään ARA:n hyväksynnän jälkeen. Ensimmäisten hankkeiden arvioidaan käynnistyvän vuodenvaihteessa 2014/2015, ja tavoitteena on käynnistää kaikki hankkeet vuoden 2015 aikana. Kohteiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2016 loppuun mennessä. Hankkeet kirjataan tilauskantaan kohdekohtaisesti kaupan allekirjoituksen yhteydessä", yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti