Näytetään tekstit, joissa on tunniste Konecranes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Konecranes. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. maaliskuuta 2016

Talous  | 

Konecranes uskoo edelleen fuusioon amerikkalaisen Terexin kanssa

Ennen kuin Terexin sopimus Konecranesin kanssa on päätetty, Terex ei saa tehdä sopimusta kiinalaisen ostajaehdokkaan kanssa, Konecranes sanoo.

Konecranesin konttori ulkoa kuvattuna.
Kuva: Konecranes
Nostolaiteyhtiö Konecranes uskoo edelleen yhdistymisen mahdollisuuteen amerikkalaisen Terexin kanssa, vaikka kiinalainen Zoomlion on tehnyt Terexistä korkean ostotarjouksen, Konecranes tiedottaa.
Konecranes ja Terex ilmoittivat viime vuoden elokuussa yhdistyvänsä maailmanluokan nostokone- ja lastinkäsittely-yhtiöksi. Kyseessä ei olisi yrityskauppa, vaan osakevaihto.
Tammikuussa kiinalainen Zoomlion-yhtiön kerrottiin tehneen kilpailevan tarjouksen amerikkalaisyhtiöstä, ja Konecranes ja Terex jäädyttivät fuusiosuunnitelman.
Nyt Zoomlion on tarjoutunut ostamaan käteisellä Terexin hintaan 31 dollaria per osake, Konecranes kertoo. Ehdotus on ehdollinen muun muassa viranomaishyväksynnöille Yhdysvalloissa ja Kiinassa sekä Zoomlionin osakkeenomistajien hyväksynnälle.
Terex neuvottelee Zoomlionin kanssa, mutta ei ole muuttanut kantaansa yhdistymisestä Konecranesin kanssa. Ennen kuin Terexin sopimus Konecranesin kanssa on päätetty, Terex ei saa tehdä sopimusta Zoomlionin kanssa, Konecranes sanoo.
Konecranes on edelleen vakuuttunut, että tasavertaisten yhtiöiden yhdistyminen Terexin kanssa on erittäin houkutteleva mahdollisuus molemmille yhtiöille ja niiden osakkeenomistajille, yhtiö sanoo.
Parin miljardin euron liikevaihtoa pyörittävän Konecranesin omistajat saisivat uudesta yhtiöstä 40 prosenttia. Terexin liikevaihto on noin kuusi miljardia euroa, ja sen omistajat olisivat saaneet yhdistymisessä 60 prosentin osuuden.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Analyysi: Konecranes törmäsi kiinalaiseen muuriin – Terex-fuusion kariutuminen lähellä

Suomalaisen Konecranesin ja amerikkalaisen Terexin yhdistyminen näyttää entistä epätodennäköisemmältä. Firmojen yhdistyminen on ollut jo pitkään puolittain jäissä, kirjoittaa Ylen taloustoimittaja Jari Järvinen.

konttien nostolaite
Kuva: Konecranes
Konecranesin ja Terexin fuusion kaatuminen näyttää  jopa todennäköiseltä. Kolmanneksi pyöräksi kauppaan tullut kiinalaisyhtiö uhkaa laittaa jatkokertomukselle pisteen.
Suomalainen Konecranes ja amerikkalainen Terex ilmoittivat viime vuoden elokuussa yhdistyvänsä maailmanluokan nostokone- ja lastinkäsittely-yhtiöksi. Kyseessä ei olisi yrityskauppa, vaan osakevaihto.
Parin miljardin euron liikevaihtoa pyörittävän Konecranesin omistajat saisivat uudesta yhtiöstä 40 prosenttia. Terexin liikevaihto on noin kuusi miljardia euroa, ja sen omistajat olisivat siis saanet 60 prosentin siivun. Pääkonttori olisi tulossa Suomeen.
Alkoi fuusion valmistelu ja synergioiden eli yhdistymishyötyjen haku. Kaikki näytti hyvältä: uusi yhtiö saisi monenlaisia etuja, ja tuoretta voimaa hyytyvillä markkinoilla. Päällekkäisyyksiä ei olisi liikaa, mutta silti saneerauksilla saataisiin kasaan entistä voimakkaampi firma.
Tulos paranisi reilusti, ja omistajat kiittäisivät.  

Kiinalaiset yllättivät 

Mutta tammikuussa tuli kylmää vettä niskaan. Kiinalaisen Zoomlion-yhtiön kerrottiin tehneen kilpailevan tarjouksen amerikkalaisyhtiöstä. Spekulaatiot suomalais-amerikkalaisen fuusion kohtalosta alkoivat.
Helmikuussa Konecranes ja Terex jäädyttivät tai panivat hyllylle odottamaan fuusiosuunnitelman. Tai tarkemmin osan siitä.
– Yhtiöt ovat päättäneet väliaikaisesti keskeyttää keskustelut yhdistymisen jälkeisen liiketoiminnallisen integraation suunnittelusta, tiedotteessa muotoiltiin. Konecranes sanoi olevansa edelleen sitoutunut yhdistymiseen. 
Sittemmin Konecranesin ja Terexin osakkeenomistajat sekä sijoittajat ovat joutuneet seuraamaan fuusiota lähinnä huhujen perusteella.
Ostavatko kiinalaiset Terexin? Suostuvatko Terexin omistajat kauppaan? Tyrmäävätkö amerikkalaiset viranomaiset strategisella alalla toimivan yhtiön siirtymisen kiinalaisten haltuun? Mitä tapahtuu Konecranesin unelmafuusiolle? 

Kiinalaiset nokittivat

Viimeisimmän, varmana pidetyn tiedon kertoi tällä viikolla Reuters. Sen mukaan mukaan Zoomlion on korottanut tarjoustaan Terexistä jo peräti kolmeen miljardiin euroon.
Terexin omistajat haluaisivat kiinalaisilta vielä hieman enemmän, jotta Konecranesin kanssa tehty sopimus kannattaisi purkaa. Terexin osake nousikin taas lähes kymmenen prosenttia.
– Todennäköisyys yhdistymisen toteutumisesta on jälleen pienentynyt, analyytikko Juha Kinnunen analyysiyhtiö Inderesistä arvioi. 
Hänen mukaansa Reutersin tiedot ovat tällä hetkellä "paras arvaus" siitä, mitä selustoissa tapahtuu. Mihinkään muuhunkaan tietoon ei voi nojautua, sillä Konecranes ja Terex eivät keskeneräisistä asioista pukahda. Eikä liioin Zoomlion.
Ilmeisesti Zoomlion ei ole tehnyt edelleenkään virallista ja sitovaa ostotarjousta Terexistä.
Amerikkalaisyhtiön osakkeenomistajat miettivät taatusti tarkkaan, hyväksyäkö kiinalaisten tarjous vai mennäkö yhteen suomalaisten kanssa. Kaupan sanotaankin olevan kiinni enää rahasta, ei USA:n viranomaisista.
Konecranesin omistajat voivat vain seurata vierestä, kuinka huhumylly pyörii, ja miten Terex–saaga päättyy.

ZOOMLION KOROTTI TEREX-TARJOUSTAAN

21:42 Kiinalainen Zoomlion on korottanut Terexistä tekemäänsä tarjoustaan, uutisoi Reuters. Terex on suunnitellut fuusiota Konecranesin kanssa, mutta nyt kiinalaisyhtiö havittelee Terexiä itselleen. Uutistoimiston tietojen mukaan Zoomlion on nostanut tarjouksensa yli 3,4 miljardiin dollariin. Zoomlion tarjoaa aiemman tarjoustensa lisäksi myös dollarin lisää osinkoa per osake. Kiinalaisyhtiö on tähän mennessä tarjonnut Terexistä 30 dollaria osakkeelta. Reutersin mukaan Terex pyytää Zoomlionilta 32,75 dollaria osakkeelta. Jos kiinalaisyhtiö suostuu tähän, Terex voisi lopettaa kokonaan neuvottelunsa Konecranesin kanssa ja se myytäisiin Zoomlionille. Nimettömänä pysyttelevät lähteet kommentoivat asiaa Reutersille. Uutistoimisto ei ole saanut yhtiöiltä kommenttia uutiseensa. © ARVOPAPERI

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Konecranes ei jenkkijättiä kaipaa

SIJOITTAMINEN

Konecranes ei jenkkijättiä kaipaa

Mikko Laitila7.3. 07:10

Edut katoavat. Huonokuntoisen Terexin yhdistäminen Konecranesiin voisi johtaa vuosien saneeraukseen. Kuvassa Terexin satamanostureita Uudessa-Seelannissa.

Nostolaitevalmistaja Konecranesin suunnitelma sulautua isoon amerikkalaiseen konepajayhtiö Terexiin voi olla menossa myttyyn. Tarjolla oli lupaus muun muassa 110 miljoonan vuosittaisista liikevoittosynergioista, mutta nyt ne voivat jäädä saamatta.
Terexin ja Konecranesin jo viime elokuussa aloittamat fuusiovalmistelut keskeytyivät kolmisen viikkoa sitten, kun kiinalainen Zoomlion teki 3,3 miljardin dollarin  ostotarjouksen amerikkalaisyhtiön osakkeista.
Kilpaileva tarjous nosti Terexin osaketta lähes 37 prosenttia. Myös Konecranesin osake hypähti. Sijoittajien mielestä kiinalaisyhtiön tarjous oli siis hyvä asia sekä Terexin että Konecranesin omistajille.
Koneceranesin osakekurssi on painunut viime elokuun jälkeen liki 30 prosenttia ja Terexin noussut viisi prosenttia. Konecranesin tarjous ei enää näytä houkuttelevalta amerikkalaisten silmissä. Toisaalta kiinalainen ostaja epäilyttää.
Ehkä fuusion peruuntuminen ei olisikaan huono asia Konecranesin omistajan kannalta. Joidenkin Konecranesia seuraavien analyytikoiden mukaan olisi jopa parempi, jos fuusio peruuntuisi.
Salkunhoitaja Anders Oldenburg arvioi aiemmin Arvopaperissa, että Konecranesin riskitaso laskisi, jos fuusio peruuntuisi. Hänen mukaansa iso fuusio veisi operatiiviselta johdolta työtehoa 3–4 vuoden ajan.
Fuusiohanke on outo siksikin, että kumpikaan yhtiöistä ei ollut selvästi ajavana voimana. Sekin on kiusallisen selvää, että suurin osa yrityskaupoista epäonnistuu.
Oldenburg näkee Konecranesin aseman erinomaisena, jos se jatkaisi yksin. Hän pitää suomalaisyhtiön suurimpana vahvuutena huoltotoimintaa ja teknistä osaamista, jotka eivät katoa minnekään, vaikka fuusiota ei tulisikaan.
Konecranes on toteuttanut useita tehostamis- ja säästöohjelmia. Joidenkin arvioiden mukaan Konecranesin pitäisi leikata kapasiteettia entistä enemmän, jos fuusio raukeaa.
Konecranes kuitenkin pusersi kelpo tuloksen viime vuodelta. Tilauskanta jopa kasvoi hieman.
Konecranesissä uskotaan, että markkinoilla ei ymmärretä vastatuuleen ajautuneen fuusion tuomia hyötyjä. Peruuntuminen olisi tappio hankkeen vahvalle miehelle, Konecranesin hallituksen puheenjohtajalle Stig Gustavsonille, joka on myös yhtiön suuromistaja.
Mahdollisia haittoja on vain selvästi helpompi eritellä kuin mahdollisia hyötyjä.
Yrityskaupoilla kokoon harsitun Terexin tuloskunto on melko heikko ja näyttää vain heikkenevän lisää. Yhtiön liikevaihto ja käyttökate putosivat viime tilikaudella 15 prosenttia, ja tietopalvelu Factsetin kokoamien ennusteiden mukaan pudotus jatkuu. Terexin osakekohtaisen tuloksen ennustetaan painuvan tänä vuonna peräti 23 prosenttia.
Jos monialainen konepaja yhdistetään fokusoituneempaan ja selvästi paremmin hoidettuun Konecranesiin, lopputulos ei välttämättä ole isompi ja entistä kannattavampi yritys. Todennäköisesti Konecranes Terex saneeraisi itseään vuosien ajan heikossa kysyntätilanteessa, ja synergiaedut katoaisivat jonnekin. 
Paras lopputulos Konecranesille olisi Handelsbankenin skenaario, jossa Zoomlion rahoittaisi Terexin oston myymällä nostolaitteet suomalaisyhtiölle.

maanantai 22. helmikuuta 2016

KONECRANESIN SELVENNYS LIITTYEN YHDISTYMISEN JÄLKEISEEN LIIKETOIMINNAN INTEGROINNIN SUUNNITTELUUN

09:01 Konecranes Oyj Pörssitiedote KONECRANESIN SELVENNYS LIITTYEN YHDISTYMISEN JÄLKEISEEN LIIKETOIMINNAN INTEGROINNIN SUUNNITTELUUN KONECRANES OYJ PÖRSSITIEDOTE 20.2.2016 klo 00.40 Konecranes selventää eilen tuntemattomasta lähteestä markkinoille laskettua informaatiota koskien Konecranesin ja Terexin yhdistymisprosessia. Konecranes on täysin sitoutunut yhdistymiseen ja on edelleen vakuuttunut, että yhdistyminen on erittäin houkutteleva mahdollisuus molemmille yhtiöille ja niiden osakkeenomistajille. Kaikki työryhmät, jotka vaaditaan järjestelyn toteuttamiseksi niin pian kuin käytännössä mahdollista, etenevät suunnitellusti. Terexin hallitus ei ole muuttanut suositustaan yhdistymisestä. Ottaen huomioon viimeisen seitsemän kuukauden aikana tapahtuneen yhdistymisen jälkeisen liiketoiminnallisen integraation suunnittelun etenemisen, ja ottaen huomioon vallitsevat haasteelliset liiketoimintaolosuhteet, Konecranes ja Terex ovat päättäneet väliaikaisesti keskeyttää keskustelut yhdistymisen jälkeisen liiketoiminnallisen integraation suunnittelusta, mikä on vain yksi yhdistymiseen liittyvistä työalueista, keskittyäkseen kumpikin omaan liiketoimintaansa ja toisaalta rakenteelliseen yhdistymisen toteuttamiseen. KONECRANES OYJ Miikka Kinnunen Sijoittajasuhdejohtaja LISÄTIETOJA Vuorineuvos Stig Gustavson, hallituksen puheenjohtaja, Konecranes Oyj, soittopyynnöt puh. 040 195 5511 Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille ja työstökoneille. Vuonna 2015 Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 2 126 miljoonaa euroa. Konsernilla on 11 900 työntekijää ja 600 toimipistettä 48 maassa. Konecranes Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR1V). JAKELU Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.konecranes.com

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

FUUSIO
Hellevi Mauno, 19.2. 22:47päivitetty 19.2. 22:47

Terex keskeytti fuusiovalmistelut Konecranesin kanssa

Terex kertoi perjantaina keskeyttäneensä Konecranesin kanssa fuusioitumistaan koskevat valmistelut. Asiasta uutisoi Reuters.
Kiinalaiselta Zoomlionilta kilpailevan 3,3 miljardin dollarin ostotarjouksen saanut Terex ei ole vielä päättänyt, keskeyttääkö se lopullisesti fuusiovalmistelut Konecranesin kanssa. Tuoreimmat uutiset antavat kuitenkin ymmärtävän Terexin harkitsevan vakavissaan Zoomlionin tarjousta, vaikka jotkut ovatkin pelänneet Yhdysvaltain viranomaisten estävän kaupan turvallisuussyistä.
Zoomlion ja Konecranes eivät ole kommentoineet vielä uutista. Terexin osake oli 4,8 prosentin nousussa Suomen aikaa perjantaina kello 22:44.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

OSAVUOSI

 Mirko Hurmerinta, 9:02

Kertaerät söivät Konecranesin tuloksen

Konecranes teki heinä-syyskuussa liikevoittoa ennen kertaeriä 33,3 miljoonaa euroa. Viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla liikevoittoa kertyi 34,8 miljoonaa.
Factsetin keräämä konsensus odotti yhtiöltä 35,1 miljoonan euron liikevoittoa. Yhdeksän analyytikon ennusteet vaihtelivat 32,5 ja 38,0 miljoonan välillä.
Liikevoittomarginaali ennen kertaeriä heikkeni 6,6 prosenttiin viime vuoden 7,0 prosentista. Ennuste oli 6,7 prosenttia.
Osakekohtainen tulos heikkeni 0,02 euroon vertailukauden 0,43 eurosta. Ennuste oli 0,39 euroa ja vaihteluväli 0,31 - 0,50 euroa.
Tulosta painoivat Terex-fuusioon liittyvät uudelleenjärjestelykulut, sekä identiteettivarkauteen ja petollisiin toimiin liittyvät aiheettomat maksut (rikosvakuutuskorvauksia ei ole vähennetty). Kertaerät olivat yhteensä 29,1 miljoonaa euroa.
Ilman kertaeriä osakekohtainen tulos oli noin 0,48 euroa.
Liikevaihto sen sijaan kasvoi 507 miljoonaan viime vuoden 494 miljoonasta ja saadut tilaukset 444 miljoonaan viime vuoden 427 miljoonasta.
Analyytikot odottivat 522 miljoonan liikevaihtoa ja 460 miljoonan euron tilausvirtaa. Konecranesin tilauskanta oli syyskuun lopussa 1,08 miljardia. Vuosi sitten se oli 1,03 miljardia.
Ohjeistus muuttuu
Konecranes muuttaa koko vuoden ohjeistustaan, koska konserniin kohdistuneiden petollisten toimien vaikutukset kirjataan liikevoittoon kertaluonteisina kuluina.
Yhtiö arvioi nyt liikevaihdon kasvavan hieman viime vuodesta. Liikevoiton ilman uudelleenjärjestelykuluja, Terexin kanssa yhdistymiseen liittyviä järjestelykuluja ja Konecranes-konserniin kohdistuneiden petollisten toimien vaikutusta yhtiö arvioi olevan suunnilleen viime vuoden tasolla.
Aiemmin yhtiö ohjeisti liikevaihdon kasvavan hieman viime vuodesta ja liikevoiton ilman uudelleenjärjestelykuluja ja Terexin kanssa yhdistymiseen liittyviä järjestelykuluja olevan suunnilleen viime vuoden tasolla.
Aiemmin verkkopalvelussa

OSAVUOSITULOS

 Alex af Heurlin, 7:35

Konecranesiin fuusioituvan Terexin neljännes ylitti odotukset

Konecranesin kanssa fuusioituva Terex kertoi eilen illalla kolmannen neljänneksen tuloksestaan.
Terexin osakekohtainen tulos jatkuvien toimintojen osalta oli 0,41 dollaria, kun vuotta aiemmin yhtiö ylsi 0,58 dollarin osakekohtaiseen tulokseen.
Terexin kolmannen neljänneksen liikevaihto li 1,64 miljardia dollaria, eli 9 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin osa liikevaihdon laskusta johtui valuuttakursseista.
Terexin liikevoitto nousi 120 miljoonaan dollariin, kun vertailukaudella se jäi 117 miljoonaan.
Yhtiön osakekurssi nousi eilisen aikana 5,1 prosenttia. Nousu jatkui edelleen Wall Streetin jälkimarkkinoilla, missä nousua tuli 1,1 prosenttia.
"Nosturiliiketoiminnassa markkinat ovat edelleen melko heikot asiakkaiden harkitessa investointejaan", yhtiön pian väistyvä toimitusjohtaja Ron DeFeo totesi.

tiistai 11. elokuuta 2015

SHORTTAAJAT

 Mirko Hurmerinta, 10:20

Pankkijätti UBS poltti näppinsä Konecranesissa

Konecranesin osakkeella on aamulla käyty kauppaa noin 23 prosentin nousussa Terex-fuusion myötä. Raju kurssinousu miellyttää varmasti Konecranesin osakkeenomistajia, mutta osaketta shortanneita suursijoittajia ei liiemmin hymyilytä.
Finanssivalvonnan tietojen mukaan yhteensä kuusi ulkomaista suursijoittajaa on shortannut Konecranesia yli puolella prosentilla yhtiön osakekannasta.
Suurin positio oli sveitsiläisellä pankkijätti UBS:llä, jonka positio oli 2,64 prosenttia Konecranesin osakekannasta. Euroissa laskettuna postition arvo oli eilisellä päätöskurssilla noin 46,8 miljoonaa euroa. UBS joutuu nyt ostamaan osakkeet takaisin huomattavasti korkeampaan hintaan.
Aamun 34,52 euron kurssitasolla laskettuna UBS:n laskennalliset tappiot ovat noin 11 miljoonaa euroa eiliseen päätöskurssiin verrattuna.
UBS:n lisäksi varainhoitojätti BlackRock on shortannut kahden yhtiön kautta Konecranesia 1,64 prosentilla osakekannasta. Shorttaajien listalta löytyvät myös hedgerahastoyhtiöt TT International, Marshal Wace ja GLG Partners.