Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nikkei. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nikkei. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. joulukuuta 2014

AASIAN PÖRSSIT

 Alexandra Räikkönen, 7:29

Aasia laskee halvan öljyn painamana

Aasian pörsseissä on käyty kauppaa tiistaiaamuna laskussa. Hongkongin Hang Seng oli seitsemältä Suomen aikaa 0,9 prosenttia miinuksella ja Tokion Nikkei oli 0,8 prosentin laskussa.
Hongkongissa laskua johtivat energia-alan osakkeet, jotka olivat alamaissa öljyn alhaisen hinnan takia. Öljyn halventuminen painoi myös Yhdysvaltojen markkinat maanantaina laskuun.
WTI-öljyn futuurit olivat tiistaiaamuna 62,59 dollarissa barrelilta ja Brent-laatua sai 65,53 dollarilla barrelilta.
Sijoittajien turvallisuushakuisuus nosti aamulla jenin arvoa – dollarin jenikurssi oli 120,23.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

AASIAN PÖRSSIT

 Alexandra Räikkönen, 7:27

Aasian markkinat laskusuunnassa

Aasian pörssit olivat keskiviikkoaamuna laskusuunnassa. Tokion ja Hongkongin markkinat lähtivät avautumisensa jälkeen nousemaan, mutta puhti loppui kesken ja suunta vaihtui alamäkeen.
Tokion Nikkei oli seitsemän jälkeen Suomen aikaa nollilla ja Hongkongin Hang Seng oli 0,4 prosenttia miinuksella.
Japanin pääministeri Shinzo Abe ilmoitti tiistaina odotetusti maan parlamentin hajottamisesta ja uusien vaalien järjestämisestä. Taustalla oli Japanin painuminen taantumaan.
Lisäksi Abe ilmoitti, että ensi vuoden lokakuulle suunniteltua arvonlisäveron korotusta lykätään 1,5 vuodella.
Uutiset saivat jenin heikkenemään alimmilleen seitsemään vuoteen. Dollarin jenikurssi oli keskiviikkoaamuna 117,36.

perjantai 31. lokakuuta 2014

JAPANI

 Alexandra Räikkönen, 7:31

Nikkei hypähti ilosta

Tokion osakemarkkinat hypähtivät ilosta sen jälkeen, kun Japanin keskuspankki ilmoitti laajentavansa elvytysohjelmaansa.
Pankki lisää valtion velkakirjojen ostojaan 60–70 biljoonasta jenistä 80 biljoonaan vuodessa. Uutinen tarkoittaa, että markkinoille tulee vastaava määrä lisää rahaa.
Tokion Nikkei oli aamuseitsemältä Suomen aikaa 3,9 prosentin nousussa, mutta indeksi kävi päivän aikana jopa 4,3 prosenttia torstain päätöslukemien yläpuolella.
Aiemmin verkkopalvelussa

maanantai 6. lokakuuta 2014

Hongkongin mielenosoitukset laantumassa, Aasian pörssit nousussa


Aasian osakemarkkinoilla on käyty kauppaa viikon aluksi nousussa.
Laskuun avautunut Hongkongin Hang Seng oli aamuseitsemältä Suomen aikaa jo puolen prosentin nousussa. Tokion Nikkei oli samaan aikaan 1,4 prosenttia plussalla.
Sijoitustunnelmia nosti Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden perjantainen vahvistumisen. Wall Streetin pääindeksit vahvistuivat tuolloin 1,0-1,2 prosenttia. Wall Street ilahtui perjantaina julkistetuista työllisyystilastoista, jotka yllättivät markkinat positiivisesti.
Markkinoita rauhoitti maanantaina myös Hongkongin mielenosoitusten laantuminen. Uutislähteiden mukaan mielenosoittajat neuvottelevat Hongkongin johdon kanssa.
Mielenosoittajat ovat osoittaneet mieltä demokratian, muun muassa vaalien vapaan ehdokasasettelun puolesta.
Dollari oli maanatainaamuna lähellä neljän vuoden huippuaan valuuttakoria vastaan. Dollarin jenikurssi oli 109,6200.
Aiemmin verkkopalvelussa
Wall Street piristyi perjantaisista työllisyystiedoista - osa työttömistä siivottu tilastoista  3.10.2014   »