Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metso. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. joulukuuta 2014

Mitä ostit viimeksi?

handout / Cristopher Bailey
Tunnelmat osakemarkkinoilla ovat kaksijakoiset vuoden lähestyessä loppuaan. Helsingin pörssissä isojen osinkoyhtiöiden kurssit ovat nousseet, pienempien ja syklisten yritysten kurssit laskeneet.
”Helsingin pörssin p/e-luku on ensi vuoden ennusteilla yli 16. Se on pienelle sykliselle pörssille aika paljon. Liikevaihdot eivät kasva, yritykset ovat saaneet säästämällä paljon aikaiseksi. Yrityksillä on nyt hyvä osingonmaksukyky ja edessä onkin mainio osinkokevät.”
 
 
 
”Perinteisiä hyviä osingonmaksajia ovat operaattorit. Vastoin monien odotuksia myös Orion jaksaa edelleen maksaa osinkoa. Kurssilaskunsa vuoksi hyvät osinkotuottoprosentit ovat esimerkiksi Nokian Renkailla jaYIT:llä.”
”Juuri nyt sormi ei ole ostopainikkeella. Jonkin aikaa sitten ostinCargotecia, joka on nähtävissä käänneyhtiönä. Olen ostanut myösPKC:ta, joka hankki yrityskaupalla vahvan aseman Yhdysvaltain markkinoilla.”
”Kyttään kaivossektoria, etenkin Metsoa ja Outotecia. Nämä voivat hyvin tulla vielä alaspäin, mutta
kun viitteitä kaivosteollisuuden investoinneista alkaa tulla, nousu on nopeaa. Kone ei ole vieläkään kallis, jos ennustettu kasvu toteutuu.”
”Omat ostoni ovat painottuneet Ruotsiin ja vuoden parhaiten kehittyneeseen pohjoismaiseen pörssiin Tanskaan. Tavallaan sijoitin Suomen vähittäiskauppasektoriin ostamalla H&M:n osaketta, ruotsalaisyhtiöhän myy Suomessa hyvin. Tanskassa kiinnostavia yrityksiä ovat Novo Nordisk, Pandora ja Möller Mærsk.”
Uutiskirjeestä saat muutkin uutiset päivittäin.
Tilaa uutiskirje
”Sijoitusvuodesta on tulossa mielenkiintoinen. Voimakkain talouskasvu ja kurssinousu nähdään edelleen Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain keskuspankin koronnosto voi tuoda nousuun pienen notkahduksen. Jos Euroopan keskuspankki ryhtyy ostamaan valtioiden velkapapereita, markkinoille virtaava raha hakeutuu osakkeisiin ja kurssit nousevat.”
”Jos EKP ei pysty torjumaan uhkaavaa deflaatiota, markkinoilla alkaa rytistä. Osakemarkkinoilla on ensi keväänä levotonta. Itse pidän osan rahasta käteisenä kevääseen saakka.”

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI

 Alex Heurlin, 10:00

Arvopaperin joulukalenteri: Luukku 7

Arvopaperin joulukalenterissa on tällä kertaa vuorossa katsaus suomalaisten konepajayhtiöiden ensi vuoden näkymiin. Tämä vuosi alan yhtiöillä on sujunut vaihtelevissa merkeissä.
Ensi vuotta tarkasteltaessa Pohjola Pankin seniorianalyytikkoPekka Spolander nostaa suomalaisista konepajoista esiin erityisesti Metson.
Yhtiön nykykurssi on Spolanderin mielestä liian alhainen verrattuna alan verrokkeihin, sillä yhtiö tekee vakaata, hyvää tulosta.
”Sijoittelevat synkistelevät liikaa Metson ympärillä”, toteaa Spolander.
Kovempaa riskiä janoavalle Outotec voi olla sopiva valinta ensi vuodelle.
”Outotec voisi olla ensi vuoden jokeri”
Spolander korostaa yhtiön spekulatiivisuutta. Ongelmat eivät ole yksinomaa yhtiön tuloksessa.
”Sijoittajien sentimentti on kääntynyt niin synkäksi, että kaikki eivät edes katso lukuja, vaan sentimentti vie osaketta”, sanoo Spolander.
Tämän vuoden aikana Outotecin arvosta on murentunut yli 40 prosenttia.
Konsensusennusteita Metsolle ja Outotecille
Yhtiö
Metso
Outotec
Liikevaihto 2014e, meur
3 614
1 404
Liikevaihto 2015e, meur
3 610
1 293
Ebita-tulos
452
41
Ebita-tulos
465
66
Osinko 2014e, eur
1,04
0,13
Osinko 2015e, eur
1,13
0,15
P/e 2014e
15,2
25,4
P/e 2015e
13,9
17,6
Tavoitehinta, eur
29,54
5,52
Suositus
Ylipainota
Pidä
Lähde: Factset