Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipurin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipurin. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. joulukuuta 2014

ASPO

 Mirko Hurmerinta, 3.12.2014, 18:37

Aspo peruu Leipurin listaamisen - Isot pelästyivät Venäjää

Aspo kertoo keskeyttävänsä Leipurin listautumisannin ja peruuttavan listautumisen toistaiseksi.
Syynä suunnitelmien muuttumiseen on Venäjän ruplan poikkeuksellisen vahva heikentyminen viime aikoina, mikä on syönyt sijoittajien kiinnostusta.
"Venäjän ruplan ulkoisen arvon romahtaminen 24.11.2014 alkaen suhteessa euroon, noin 17 prosenttia, on lisännyt epävarmuutta sijoittajien keskuudessa Venäjällä toimivien yhtiöiden kehityksen suhteen. Vaikka Leipurin liiketoiminta Venäjällä on vähäriskistä, instituutiosijoittajien sijoitusilmapiiri Leipurin listaamiseen on muuttunut negatiiviseksi. Aspo arvioi myöhemmin Leipurin listaamisen edellytykset", Aspon hallituksen puheenjohtaja Gustav Nyberg sanoo tiedotteessa.
Listautumisen perumisen myötä Aspo palaa lokakuussa antamaansa ohjeistukseen, jonka mukaan koko vuoden liikevoitto kasvaa merkittävästi ja asettuu 22-24 miljoonaan euroon. Ojeistus sisältää Leipurin listaamisen valmistelun aiheuttamat noin 1,2 miljoonan euron kulut.
"Yleisöantiin osallistuneiden sijoittajien merkinnän yhteydessä maksama merkintävarausmaksu maksetaan takaisin sijoittajille arviolta kolmen (3) pankkipäivän kuluttua peruuttamispäätöksestä eli arviolta 8.12.2014. Mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin sijoittajan käyttämä merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi (2) pankkipäivää myöhemmin. Palautettaville varoille ei makseta korkoa", yhtiö kertoo.

perjantai 17. lokakuuta 2014

TULOKSET

 Tommi Melender, 11:49

Aspolla menee vahvasti, nostaa ohjeistusta

Aspo muuttaa arviotaan tämän vuoden tuloskehityksestä postiivisemmaksi, kertoo pörssitiedote.
Aiemmin yhtiö odotti liikevoittonsa kasvavan viime vuoden 10,8 miljoonasta eurosta 17-20 miljoonaan euroon. Nyt näyttää siltä, että liikevoitto yltääkin 22-24 miljoonaan euroon.
"Aspon liikevoiton paraneminen on jatkunut edelleen vahvana EU:n alueella. Huolimatta poliittisen ja taloudellisen epävarmuuden jatkumisesta ja valuuttojen merkittävästä heikkenemisestä Aspolle tärkeillä Venäjän, Ukrainan ja muun IVY:n markkinoilla alueen liikevaihto ja kannattavuus ovat säilyneet hyvällä tasolla", pörssitiedotteessa sanotaan.
Uusi ohjeistus ei sisällä mahdollisia positiivisia kertaeriä.
Aspo on kertonut tavoittelevansa Leipurin Oyj:n listaamista tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä

torstai 25. syyskuuta 2014

Leipurin listautumassa loka-joulukuussa

Leipurin listauksen valmistelu on edennyt suunnitellusti, ja Aspon tavoitteena on listata Leipurin Helsingin pörssiin loka-joulukuussa
Annissa sekä Leipurin että Aspo myyvät Leipurin osakkeita yleisölle Suomessa sekä institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti.
Aspon hallitus hakee myöhemmin koolle kutsuttavalta ylimääräiseltä yhtiökokoukselta valtuutusta jakaa tänä vuonna lisäosinkoa joko Leipurin osakkeina tai rahana tai niiden yhdistelmänä.
Aspo jää Leipurin vähemmistöomistajaksi.
Aiemmin verkkopalvelussa
Inderes nostaa Aspon tavoitehintaa  19.8.2014   »
Aspolta roima tulosparannus  18.8.2014   »
Inderes: Leipurin hinta on 85 miljoonaa euroa  18.6.2014   »
Aspo listannee Lepurin-liiketoimintansa loppuvuodesta  17.6.2014   »
-Arvopaperi-