Näytetään tekstit, joissa on tunniste Outokumpu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Outokumpu. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. marraskuuta 2015

OSAVUOSI

 Mirko Hurmerinta, 9:01

Outokumpu odotettua pahemmin tappiolla

Outokummun operatiivinen tulos jäi heinä-syyskuussa 67 miljoonaa euroa tappiolle. Viime vuoden vastaavalla jaksolla tappiota kertyi 28 miljoonaa.
Factsetin keräämä konsensus odotti yhtiöltä 42 miljoonan euron tappiota. 14 analyytikon ennusteet vaihtelivat 27 ja 54 miljoonan euron tappion välillä.
Yhtiön mukaan kannattavuuden heikentymiseen vaikutti vaisu markkinatilanne ja toimitusmäärien lasku varsinkin Coil EMEA -liiketoiminta-alueella. Coil Americas -liiketoimintaalueen kannattavuus parani hieman.
Osakekohtainen tappio oli 0,27 euroa, kun se vuosi sitten oli 0,18 euroa. Ennuste oli 0,18 euroa ja vaihteluväli 0,15 - 0,23 euroa tappiota.
Outokummun liikevaihto laski 1,59 miljardiin vertailukauden 1,80 miljardista. Ennuste oli 1,50 miljardia.
Näkymät
Outokumpu arvioi kuluvan neljänneksen toimitusmäärien olevan samalla tasolla kuin päättyneellä neljänneksellä. Operatiivisen tuloksen yhtiö odottaa jäävän tappiolliseksi myös kuluvalla neljänneksellä.
"Raaka-aineisiin liittyvien varastovoittojen/-tappioiden ja metallijohdannaisista johtuvien voittojen/tappioiden odotetaan nykyisellä hintatasolla vaikuttavan kannattavuuteen negatiivisesti noin 40–50 miljoonaa euroa", yhtiö kertoo.
Näkymät eivät sisällä ilmoitettuja yritysmyyntejä ja koskevat yhtiön nykyisiä liiketoimintoja. Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden taloudellisten pitoaikojen muutoksista johtuva noin seitsemän miljoonan euron positiivinen vaikutus on kuitenkin huomioitu.
"Outokumpu arvioi ruostumattoman teräksen vaisun markkinatilanteen jatkuvan loppuvuonna. Loppukäyttäjien kysynnän arvioidaan pysyvän hyvänä lukuun ottamatta öljy- ja kaasuteollisuussektoria."
"Jakelijoiden varastotasojen odotetaan vähitellen alenevan, mutta ostokäyttäytymiseen ei odoteta lähiaikoina merkittävää piristymistä, koska nikkelin hinta on matalalla ja vuoden loppua kohden jakelijat tyypillisesti vähentävät ostojaan ja pienentävät varastojaan. Euroopassa ja Yhdysvalloissa tuonnin aiheuttama paine jatkunee."

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

ULKOMAALAISOMISTUS

 Mirko Hurmerinta, 12:26

Ulkomaisten sijoittajien pako Outokummusta jatkunut

Ulkomaiset sijoittajat ovat edelleen viihtyneet myyntilaidalla Outokummusta.
Ulkomaiset ja hallintarekisteröidyt sijoittajat omistavat yhtiöstä tällä hetkellä 24,2 prosenttia, kun vielä marraskuun alussa osuus oli 25,8 prosenttia.
Kesällä Outokummun osakkeen ollessa vuoden huipussaan ulkomaisten ja hallintarekisteröityjen sijoittajien osuus oli liki 30 prosenttia.
Suomalaiset kotitalouden sen sijaan omistavat Outokummusta nyt 20,1 prosenttia, kun kesäkuun lopussa osuus oli 17,4 prosenttia.
Outokummun osake on noussut vuoden alusta reilut 17 prosenttia, mutta kesän huipuista osake on laskenut yli 44 prosenttia.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Pörssin kurssikomeetan lento lässähti

Helsingin pörssin Q3-tuloskausi ei tuonut suuria korotuksiaanalyytikoiden tavoitehintoihin, mutta kolmella yhtiöllä tavoitteet ovat suorastaan romahtaneet.
Eniten euroja tavoitehinnoistaan menetti Outokumpu.
Vielä keväällä Outokumpu oli yksi analyytikoiden suosikkiosakkeista. Anti meni nappiin ja kurssi oli hurjassa nousukiidossa. Kurssi on tänä vuonna käynyt korkeimmillaan 7,50 eurossa ja muun muassa Nordea ja SEB olivat asettaneet osakkeelle yli yhdeksän euron tavoitehinnan.
Kesästä lähtien osakkeen suunta on kuitenkin ollut kaakkoon ja syksyllä lasku on vain kiihtynyt. Myös analyytikot ovat tulleet toisiin aatoksiin.
Factsetin analyysitietokannan mukaan Outokummun keskitavoitehinta on tällä hetkellä 5,24 euroa, kun se vielä ennen tuloskautta oli 6,73 euroa.
Toiseksi eniten tavoitehinnat ovat pudonneet aikoinaan Outokummusta irtautuneella Outotecilla.
Outotecin tulosraportti oli varsin synkkää luettavaa, joten ei ole yllätys, että osakekurssi ja tavoitehinnat ovat laskeneet käsi kädessä.
Keskitavoitehinta on nyt 5,66 euroa, kun se ennen tuloskautta oli 7,03 euroa. Hajonta on tosin suurta. Pessimistisin tavoitehinta on 4,30 euroa, kun taas optimistisin analyytikko pitää edelleen kiinni kymmenen euron tavoitteesta.
Lähes yhtä paljon ovat pudonneet Venäjästä ja kotimaan asuntorakentamisen ankeudesta kärsivän YIT:n tavoitehinnat. Pudotusta on kertynyt tuloskauden aikana 19 prosenttia.
Yli kymmenen prosenttia tavoitehinnoistaan ovat menettäneet lisäksi Pöyry, Stockmann ja Sanoma.
Eniten laskeneet tavoitehinnat
Tavoitehinta 7.11.
Tavoitehinta 6.10.
Muutos, %
Outokumpu
5,24
6,73
-22,1
Outotec
5,66
7,03
-19,5
YIT
5,97
7,37
-19,0
Pöyry
3,38
3,92
-13,8
Stockmann
9,14
10,58
-13,6
Sanoma
4,69
5,29
-11,3
Tikkurila
18,76
20,83
-9,9
Uponor
12,51
13,84
-9,6
Cargotec
29,35
32,08
-8,5
Nokian Renkaat
24,50
26,73
-8,5
Lähde: Factset (Mukana yhtiöit, joille löytyy vähintään kolme tavoitehintaa)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

OSAVUOSI

 Alexandra Räikkönen, 9:10

Outokummulta tulosparannus, odottaa vaisua loppuvuotta

Outokummun kolmannen neljänneksen liikevoitto ilman kertaeriä oli kolme miljoonaa euroa, kun viime vuonna samaan aikaan yhtiölle kertyi 133 miljoonaa liiketappiota.
Liiketulos oli voitollinen ensi kertaa sitten Inoxum-yrityskaupan.
Operatiivinen käyttökate ilman kertaeriä oli 48 miljoonaa euroa. Vuosi sitten yhtiön operatiivinen käyttökate oli 34 miljoonaa tappiolla.
Osakekohtainen tulos oli -0,18 euroa, kun se oli vertailukaudella -1,79 euroa. Liikevaihto kasvoi 1,61 miljardista 1,80 miljardiin.
"Tuloskehitystä tukivat kustannussäästöohjelmien eteneminen ja korkeammat hinnat, kun taas matalammat toimitusmäärät kausiluonteisesti heikoilla markkinoilla painoivat tulosta", kertoo yhtiö tiedotteessaan.
Näkymät
Outokumpu arvioi ruostumattoman teräksen liiketoimintaympäristön olevan vaisu neljännellä neljänneksellä. Taustalla on viimeaikainen nikkelin hinnan lasku, mikä heikentää kysyntää tukkuriportaassa. Lisäksi talouskasvu on hidastunut etenkin Euroopassa ja Kiinassa.
Outokumpu arvioi toimitusmäärien laskevan loppuvuonna ja ruostumattoman teräksen perushintojen pysyvän melko vakaina. Neljännen neljänneksen operatiivisen tuloksen odotetaan olevan kolmannen neljänneksen tasolla.
"Heikoista markkinaolosuhteista ja toimitusten vähenemisestä huolimatta Outokummun taloudellista kehitystä tukevat yhtiön tuloksentekokyvyn palauttamiseksi tehtävät toimenpiteet kuten kustannussäästöohjelmat sekä synergiaedut", kertoo yhtiö.
Raaka-aineisiin liittyvien varastovoittojen/-tappioiden ja metallijohdannaisten nettovaikutuksen tulokseen odotetaan olevan nykyisellä hintatasolla hieman negatiivinen, mikäli niitä ilmenee lainkaan.
Käynnissä oleviin uudelleenjärjestelyohjelmiin liittyvät kertaluonteiset erät saattavat yhtiön mukaan vaikuttaa liiketulokseen.
Yhtiön toimitusjohtaja Mika Seitovirta on optimistinen ensi vuoden suhteen.
"Myymme parhaillaan jo ensimmäisen neljänneksen toimituksia ja näemme, että merkit ensi vuoden alkuun ovat myönteiset. Kun otetaan huomioon kannattavuusohjelmistamme odotettavat hyödyt, olemme optimistisia ensi vuoden suhteen", sanoo Seitovirta yhtiön tiedotteessa.
Aiemmin verkkopalvelussa

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Aloitetaan kirjoittelu.

Kesälomaa olen yrittänyt pitää, mutta kun markkinat aukeavat, niin kummasti se vaan näyttö vetää puoleensa ;-)
Salkussa polttelee dax- ja omx15 bearsertit, shorttina UPM... Saattaahan noista tulla turskaa, mutta ainahan ei voi voittaa ja näin se vaan menee; joskus on pitkiäkin tappioputkia, että koko pelikassa voi mennä;-)