Näytetään tekstit, joissa on tunniste osinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste osinko. Näytä kaikki tekstit
torstai 25. helmikuuta 2016
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
VIIKON OSAKE
Tommi Melender, 10:07Stora Ensosta kuoriutumassa avokätinen osinkomylly
Sellu- ja kartonkiyhtiöksi muuttunut Stora Enso tahkoaa vahvaa rahavirtaa suurinvestointien valmistuessa. Se mahdollistaa avokätisemmän voitonjaon.
Stora Enson tuoreimman osavuosiraportin yhteen lauseeseen kiteytyy paljon: ”Liikevaihto lukuun ottamatta rakenteellisesti heikentyvää paperiliiketoimintaa ja myytyjä liiketoimintoja kasvoi 4,8 prosenttia.”
Stora Enson viesti sijoittajille on selvä: valmistamme yhä paperia, mutta emme enää satsaa siihen.
Vuonna 2006 paperiliiketoiminta toi liikevaihdosta 70 prosenttia ja liikevoitosta 62 prosenttia. Vastaavat luvut tämän vuoden toiselta neljännekseltä olivat 36 ja 6 prosenttia.
Sijoittajille Stora Enso näyttäytyy ennen muuta sellu- ja kartonkiyhtiönä, sillä niiden ympärille rakentuvat divisioonat muodostavat 46 prosenttia liikevaihdosta ja 78 prosenttia liikevoitosta.
Varsinkin kartongissa riittää kasvupotentiaalia, sillä verkkokauppa valtaa alaa, ja myytäviin tuotteisiin tarvitaan pakkauksia.
Paperiliiketoiminnassa Stora Enso keskittyy pitämään kustannukset kurissa ja välttymään ikäviltä yllätyksiltä. Huhti–kesäkuussa paperiliiketoiminnan liikevoitto laski 36 miljoonasta 12 miljoonaan euroon. Suotuisasti kehittyneet valuuttakurssit eivät riittäneet kompensoimaan keskihintojen laskua.
Sijoittajat rankaisivat Stora Ensoa osavuosiraportin jälkeen kurssilaskulla. Liikevaihto vastasi odotuksia, mutta tulos tuotti pettymyksen.
Syynä olivat kohonneet kunnossapitokustannukset ja Kiinan Guangxin kuluttajapakkauskartonkitehtaan käynnistämisen vaatimat summat. Tuotanto Guangxissa alkaa ensi vuoden puolivälissä.
Tulospettymyksen alle kätkeytyi osakkeen pitkän ajan kurssikehityksen kannalta merkittävämpi seikka. Liiketoiminnan rahavirta kasvoi 489 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 288 miljoonasta eurosta ja oli vuolainta liki kolmeen vuoteen.
Biomaterials-yksikön rahavirta nelinkertaistui Uruguayssa sijaitsevan Montes del Platan sellutehtaan ylösajon ansiosta.
Kyse ei ole ohimenevästä ilmiöstä, sillä Stora Enso on saamassa valmiiksi muodonmuutostaan edesauttaneet suurinvestoinnit.
Ne käsittävät Guangxin kartonkitehtaan ja Montes del Platan sellutehtaan lisäksi Varkauden-tehtaan muutostyöt.
Yhtiön johto arvioi investointien nielevän tänä vuonna 820–880 miljoonaa euroa. Ensi vuonna summat putoavat tuntuvasti, analyytikkoarvioiden mukaan 500 miljoonan kieppeille.
Tämä tarkoittaa, että yhtiö pystyy jakamaan avokätisemmin voittoja osakkeenomistajille.
Arvostushistoriaansa nähden Stora Enso ei ole kalliisti hinnoiteltu. Osakkeen p/e-luku asettuu tämän vuoden tulosennusteilla 12,5:een, kun pitkän ajan keskiarvo nousee 14:n tuntumaan.
Myös tärkeimpiin verrokkeihinsa nähden Stora Enso vaikuttaa huokealta.
Artikkeli julkaistu Talouselämässä 29/2015.
torstai 23. heinäkuuta 2015
NÄKEMYS
Mirko Hurmerinta, 22.7.2015, 15:01Oksaharju: "Nyt on aika ostaa Fortumia isolla lapiolla"
Fortumin kurssikehitys on ollut alkukevään jälkeen varsin synkkää katseltavaa. Tänään iltapäivällä osake noteerattiin jo lähes 30 prosenttia alle maaliskuun kurssihuippujen.
Suomalaiset piensijoittajat eivät ole jättäneet alennusmyyntiä väliin, vaan ovat ostaneet suosittua kansanosaketta kaksin käsin. Nordnetin osakemeklari Jukka Oksaharju sanoo, että Fortum on ollut heinäkuussa selvästi ostetuin osake pankin suomalaisasiakkaiden keskuudessa.
Myös Oksaharju itse kertoo hyödyntäneensä tilaisuuden.
"Olen ostanut osaketta isolla lapiolla ja näillä kurssitasoilla jatkan ostamista aina vaan, kun rahaa tulee tilille", Oksaharju sanoo Arvopaperille.
Fortumin toisen neljänneksen tulos meni penkin alle, mutta Oksaharju ei anna yhdelle kvartaalille liikaa painoarvoa. Hän huomauttaa, että Fortumilla on kassa likvidejä varoja yli 8,6 miljardia euroa, mikä on yli 60 prosenttia yhtiön markkina-arvosta tällä hetkellä.
Hänen mukaansa tärkein asia Fortumin kohdalla onkin nyt se, mihin johto aikoo käyttää suuret kassavaransa.
"Rahat pitäisi laittaa poikimaan tuottavaan liiketoimintaan. Pääomistaja Suomen valtio on tällä hetkellä varainhoitajan roolissa, eikä markkinoiden luotto sitä kohtan ole järin kova. Suuri käteiskassa luo aina riskin, että sille keksitään jotain typerää käyttöä. Jos esimerkiksi Sammon tase olisi näin ylikapitalisoitu, olisi sen osakekurssi selvästi yli kirja-arvon. Sijoittajat luottavat Sammon kykyyn kasvattaa omistaja-arvoa."
Kuulalla homma hanskassa
Merkittävä riski Fortumissa on myös Venäjä, etenkin ulkomaisten sijoittajien silmissä. Oksaharju kuitenkin huomauttaa, että vaikka Venäjä on liiketoiminnallisesti suuri riski, ei se enää näillä arvostustasoilla ole sitä sijoitusnäkökulmasta. Hän myös arvelee, että TGC-1-vesivoimaneuvottelut ratkeavat Fortumin kannalta myönteisesti, mutta vasta aivan kalkkiviivoilla.
"Energiayhtiön enemmistöosuuden antaminen ulkomaisen toimijan käsiin on Venäjällä sisäpoliittisesti vaikea pala ja asia tulee ratkeamaan vasta aivan neuvottelujen takarajalla. Tällöin Fortum olisi valmis myös osallistumaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen, mikä ei paljon Fortumin kassassa tunnu."
Keväällä Oksaharju pani merkille, että Fortumin toimitusjohtajan paikalta hallitukseen sairauden vuoksi siirtynyt Tapio Kuula osti huhtikuussa yli 30 000 Fortumin osaketta omalla rahalla.
"Kuulalla on pitkä kokemus siitä, miten liiketoimintaa Venäjällä harjoitetaan. Uskon hänen olevan levollisin mielin ja hyvin perillä siitä, miten asiat tulevat etenemään sen jälkeen, kun hän viime joulukuussa allekirjoitti pöytäkirjan vesivoimajärjestelyn aloittamisesta."
Kuten kymmeniä tuhansia muita suomalaisia piensijoittajia, myös Oksaharjua kiehtoo Fortumissa sen osinko.
Mikäli Fortum muistaa omistajiaan ensi keväänä 1,10 euron perusosingolla, tarjoaa osake nykykurssilla 7,2 prosentin osinkotuoton. Osingon leikkaamisesta hän ei ole huolissaan, vaan suurempi riski on, että Fortum maksaisi liikaa osinkoa. Tällöin se olisi pois investoinneista ja tulevasta kasvusta.
"Fortumin osinko oli pitkään tasainen kuin kuolleen miehen sydänkäyrä, eikä yhtiö leikannut sitä finanssikriisin keskelläkään. Yhtiö on myös itse asettanut tavoitteekseen kasvattaa perusosinkoa. Lisäksi pääomistajalla on krooninen rahapula."
Analyytikot odottavat Fortumilta ensi keväänä keskimäärin 1,26 euron osinkoa. Optimistisin analyytikko odottaa jopa kahden euron osinkoa.
Yksikään analyytikko ei kuitenkaan usko perusosingon laskevan viime keväästä. Myös keväällä 2017 maksettava osinko on ennusteiden mukaan ankkuroitu tiukasti 1,10 euroon muutamaa analyytikkoa lukuun ottamatta.
tiistai 10. helmikuuta 2015
OSAVUOSIKATSAUS
Mikael Sjöström, 8:36Cargotecin tulos lähes tuplaantui, ylitti ennusteen, nostaa osinkoa
Cargotecin loka-joulukuun liikevoitto ilman uudelleenjärjestelykuluja lähes kaksinkertaistui 71,5 miljoonaan euroon.
Carcotecin toimitusjohtajaMika Vehviläinen on varma, että yhtiö yltää jatkossa tavoitteisiinsa, vaikka vuosi 2014 jäi vielä kokonaisuutena alle odotusten.
Yhtiön asemaa vahvistavat useat onnistuneet tuotelanseeraukset vuoden aikana.
"Etenkin Pohjois-Amerikassa markkina-aktiviteetin ennustetaan jatkuvan myönteisenä sekä Hiabille että Kalmarille", Vehviläinen arvioi yhtiön tulostiedotteessa.
Cargotec jatkaa Kalmarin ja Hiabin tulosparannus- ohjelmia.
"MacGregorissa markkinatilanne on vaikea, mutta meillä on yhä paljon parannettavaa omassa toiminnassamme, joten kehitysohjelmia parantaaksemme kannattavuutta yli suhdannesyklin", Vehviläinen kirjoittaa.
Factsetin 11 analyytikolta saama ennuste odotti keskimäärin 57,9 miljoonan euron liikevoittoa ennen uudelleenjärjestelykuluja. Vertailukauden vastaava liikevoitto oli 38,6 miljoonaa.
Jouluneljänneksen osakekohtainen tulos nousi 0,63 euroon. Eps-ennuste oli 0,56 euroa ja vertailukauden osakekohtainen tulos 0,12 euroa.
Liikevaihto kasvoi 5 prosenttia 963 miljoonaan euroon. Liikevaihtoennuste oli 944 miljoonaa ja vertailukauden vaihto 914 miljoonaa.
Saadut tilaukset alenivat 5 prosenttia 914 miljoonaan euroon oltuaan vertailukaudella 958 miljoonaa euroa.
Tilauskanta oli vuoden 2014 lopussa 2 200 miljoonaa. Vuotta aiemmin tilauskanta oli 1 980 miljoonaa euroa.
Cargotecin hallitus ehdottaa 0,55 euron osinkoa osakkeelta. Osinkoennuste oli 0,59 euroa ja vertailukauden osinko 0,42 euroa.
Yhtiön johto arvioi, että Cargotecin liikevaihto ja -voitto ennen uudelleenjärjestelykuluja kasvavat tänä vuonna viime vuodesta.
Vuonna 2014 Cargotecin liikevaihto oli 3 358 miljoonaa ja liikevoitto ennen uudelleenjärjestelykuluja 149,3 miljoonaa.
torstai 11. joulukuuta 2014
NORJALAISOSAKKEET
Mirko Hurmerinta, 10:40Piensijoittajat lähtivät öljyn perässä Norjaan
Suomalaiset piensijoittajat ovat innostuneet norjalaisista öljyalan yhtiöistä, joiden kurssit ovat laskeneet tuntuvasti raakaöljyn hinnan laskun myötä.
Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju kertoo blogissaan, että Oslon pörssissä noteeratut Seadrdll, Statoil ja Fred. Olsen Energy ovat muodostaneet alkuviikolla päivätasolla lähes viidenneksen kaikista Nordnetin suomalaisasiakkaiden ulkomaisilla osakkeilla tekemistä kaupoista eri salkkujen määrällä mitattuna.
"Kuluvan viikon alussa kolmea edellä mainittua yhtiöitä netto-ostettiin Nordnet Suomen kautta päivätasolla yhteensä noin 165 000 eurolla. Tämä on ulkomaisille osakkeille päivätason muutoksena suuri, ottaen huomioon, että kyse on nimenomaan netto-ostoista, eli kaikkien asiakkaiden ostojen ja myyntien erotuksesta päivän päätteeksi", Oksaharju kertoo.
Statoilin osake on laskenut kuluvan vuoden huipuista jo 38, Seadrill 67 ja Fred. Olsen Energy peräti 78 prosenttia. Kurssilaskun lisäksi myös Norjan kruunun heikentyminen houkuttelee ostoksille.
Piensijoittajia kiinnostaa öljyalan yhtiössä ennen kaikkea korkeat osinkotuotot. Statoilin osinkotuotto oli viime keväänä 4,8, Seadrillin 9,1 ja Fred. Olsen Energyn 8,1 prosenttia.
Ainakin vielä toistaiseksi ensi vuodelle ennustetaan selvästi korkeampia osinkotuottoja, jos kohta sijoittajien on syytä muistaa, että öljyn hinnan lasku luo syö yhtiöiden tuloksia. Osinkoennusteissakin on näin ollen laskupainetta.
Osinkotuotot,%
2013
|
2014e
|
2015e
|
2016e
| |
Statoil
|
4,8
|
6,4
|
5,9
|
6,1
|
Seadrill
|
9,1
|
22,5
|
3,9
|
5,0
|
Fred. Olsen Energy
|
8,1
|
25,8
|
18,8
|
21,2
|
Lähde: Factset
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
OSINKOPETTYMYKSET
Mirko Hurmerinta, 17:56Nämä yhtiöt joutuvat leikkaamaan osinkoaan
Helsingin pörssin osinkokevät on jo nurkan takana. Sijoittajia varmasti miellyttää se, että analyytikoiden mukaan suuri osa yhtiöistä tulee korottamaan osinkoaan viime keväästä.
Osa yhtiöistä joutuu kuitenkin pistämään osinkonsa leikkuriin.
Suurimman pettymyksen kokevat analyytikoiden mukaan Stockmannin omistajat. Vielä viime keväänä yhtiö jakoi osinkoa 0,40 euroa, mutta ensi keväänä yhtiöllä ei analyytikoiden mukaan tarjota kuin lämmintä kättä.
Yli kolmanneksen leikkausta osinkoon odotetaan Outotecilta, Affectolta ja Capmanilta.
Outotec joutui viime keväänä puolittamaan osinkonsa 0,20 euroon ja sama lienee edessä ensi keväänäkin. Konsensus on 0,13 euroa, mutta useat analyytikot odottavat osingon laskevan jopa alle 0,10 euron.
Affecton osingon analyytikot odottavat laskevan 0,11 euroon viime vuoden 0,16 eurosta ja Capmanin 0,03 euroon 0,04 eurosta.
Yhtiöt, joiden osingon odotetaan laskevan yli viisi prosenttia
Osinko 2014e
|
Osinko 2013
|
Muutos, %
| |
Stockmann
|
0,00
|
0,40
|
-100
|
Outotec
|
0,13
|
0,20
|
-37
|
Affecto
|
0,11
|
0,16
|
-34
|
Capman
|
0,03
|
0,04
|
-33
|
Basware
|
0,19
|
0,23
|
-18
|
Etteplan
|
0,13
|
0,15
|
-13
|
SRV
|
0,11
|
0,12
|
-6
|
Lähde: Factset (mukana yhtiöt, joille löytyy vähintään kaksi osinkoennustetta)
maanantai 17. marraskuuta 2014
OSINKOKONEET
Mirko Hurmerinta, 9:33Osinkoja Ruotsista? Näitä Nordea suosittelee
Nurkan takana oleva osinkokevät houkuttelee jälleen poimimaan salkkuun vakaita osinkokoneita.
Helsingin pörssistä sellaisia löytyy iso liuta, mutta mikäli valikoima ei tunnu riittävän, kannattaa katseet kääntää länsinaapuriin. Nordea listaa aamukatsauksessaan kolme mielenkiintoista osinkotärppiä Tukholman pörssistä.
NCC
Nordean mukaan rakennusyhtiö NCC on jo pitkään lukeutunut Tukholman pörssin osinkoaateliin.
"Osinkovirtaa kuvaa hyvin se, että yhtiö on jakanut viimeisen 10 vuoden aikana osinkoa 118 kruunua per osake, kun nykyinen kurssi on 212 kruunua. NCC aloitti tänä vuonna osingon maksamisen puolivuosittain. Vuodelta 2014 kokonaisosingon ennustetaan nousevan 12,25 kruunuun osakkeelta, mikä perjantain kurssilla tarkoittaa 5,8 prosentin osinkotuottoa", Nordea kertoo.
Castellum
Kiinteistösijoitusyhtiö Castellumin osingonkorotushistoria on vakuuttava. Se on kasvattanut osinkoaan ja 16 vuotta putkeen, mikä tekee siitä pisimpään yhtäjaksoisesti osinkoaan korottaneen ruotsalaisyhtiön.
"Maltillisesti arvostetun kiinteistösijoittajan osingonkasvun ennustetaan jatkuvan myös tulevana keväänä. Yhtiöltä odotetaan 4,50 kruunun osinkoa, eli 4 %:n osinkotuottoa."
Betsson
Vedonlyöntiö Betssonia Nordea kehuu omistajaystävälliseksi yhtiöksi, jonka vahva kassavirta mahdollistaa voitonjaon kasvattamisen.
"Ensi kevään ennustettu osinkotuotto on noin 4,3 %, ja lisäksi osingon odotetaan kasvavan vahvasti tulevina vuosina."
torstai 13. marraskuuta 2014
NOKIAN RENKAAT
Mirko Hurmerinta, 8:31Analyytikot: Nokian Renkaiden osinko pitää
Nokian Renkaiden tulosennusteet ovat laskeneet Venäjän synkentäessä yhtiön näkymiä. Osingon analyytikot odottavat kuitenkin säilyvän viime vuoden tasolla.
Factsetin keräämä konsensus Nokian Renkaiden osingoksi on 1,43 euroa. Peräti 12 analyytikkoa 15:stä odottaa osingon olevan viime vuoden tapaan 1,45 euroa.
Eilisellä päätöskurssilla 1,45 euron osinko tarjoaisi noin 6,6 euron osinkotuoton.
Ainoastaan yksi analyytikko odottaa osingon putoavan 1,30 euroon. Kaksi puolestaan odottaa korotusta, toinen 1,50 euroon ja toinen 1,55 euroon.
Vielä kesällä konsensus odotti osingon nousevan 1,52 euroon.
Konsensus kevään 2016 osingoksi on tällä hetkellä 1,53 euroa, kun vielä alkusyksystä ennusteet liikkuivat yli 1,70 eurossa.
perjantai 7. marraskuuta 2014
OSAKENÄKEMYS
Mirko Hurmerinta, 12:44Handelsbanken: Fortumin 1,10 euron osinko on varma
Handelsbankenin mukaan Fortumin keskiviikkoisen pääomamarkkinapäivän viestistä kävi selväksi, että yhtiö on sitoutunut 1,10 euron osinkoon, vaikka se harhautuisikin hieman yhtiön tavoitteesta.
Fortum on linjannut tavoitteekseen maksaa vakaa, kestävä ja aikaa myöten kasvava osinko, joka on 50 - 80 % osakekohtaisesta tuloksesta ilman kertaluonteisia eriä.
Suuria lisäosinkoja ei kuitenkaan kannata ihan vielä vesi kielellä odottaa, sillä yhtiön Ruotsin verkkojen myynti on vielä kesken, eikä yhtiö ole informoinut uusista investointikohteista.
"Yhtiöllä ei ole lyhyen ajan suunnitelmaa ylimääräisestä osingosta. Jos myynneistä saatuja tuottoja ei ole kuitenkaan kyetty sijoittamaan kolmessa vuodessa, voidaan harkita rahojen palautusta osakkeenomistajille", Handelsbanken kertoo aamukatsauksessaan.
Pankin tavoitehinta Fortumille on 17,00 euroa ja suositus Vähennä.
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Nightwish maksanut eniten osinkoja
KUVA: ZUMA WIREArtistiyhtiöistä Nightwishin Scene Nation on maksanut eniten osinkoja viiden viime vuoden aikana.
Suomalaisten artistien ja yhtyeiden joukosta eniten osinkoja on viiden viime vuoden aikana maksanut Nightwishin yhtiö. Osinkoja yhtiöstä on nostettu 1,6 miljoonaa euroa.
Toiselle sijalle nousee Eput 1,2 miljoonan euron osingoilla ja kolmoseksi yltää Jari Sillanpää vajaan miljoonan euron osingoilla.
Usvaputki Oy
Toimitusjohtaja:
Jokinen Vesa Sakari
(PRH)
Toimiala: Taiteellinen luominen (TOL:90030) (YTJ) Liikevaihto: 0,468 Meur (Balance) Lisätietoa yrityksestä
Myytävät asiakirjat ja raportit
MTR Music Oy
Toimitusjohtaja:
Ruohonen Matti
(PRH)
Toimiala: Äänitysstudiot; äänitteiden ja musiikin kustantaminen (TOL:59200) (YTJ) Liikevaihto: 0,495 Meur (Balance) Lisätietoa yrityksestä
Myytävät asiakirjat ja raportit
|
Hobby Hallin Hobbalot Paljon merkkituotteita hilpeään hintaan 26.10. asti. Tilaa heti!
www.hobbyhall.fi/hobbalot
ODEAL.fi Työt rahaksi ilman omaa yritystä. Mukaan Ilmaiseksi!
odeal.fi/kaikista-paras
www.hobbyhall.fi/hobbalot
ODEAL.fi Työt rahaksi ilman omaa yritystä. Mukaan Ilmaiseksi!
odeal.fi/kaikista-paras
Alla artistiyhtiöiden Top 10 -listat liikevaihdon, nettotuloksen ja osingonmaksun perusteella.
Liikevaihtoa eniten keränneet (1 000 €)
1 Apulanta, Apulanta Oy 4325
2 Eppu Normaali, Eppu Normaali konserni 4209
3 Elastinen, Elastisen yhtiöt 3 kpl 2902
4 Jari Sillanpää, Bridgehead Productions Oy 1606
5 Nightwish, Scene Nation Oy 1481
6 HIM, Himsalabim Oy 1207
7 Leningrad Cowboys, Leningrad Cowboys Oy 967
8 Cheek, Liiga Music Oy 728
9 Finlanders, Finlanders Productions Oy 706
10 Rasmus, Shadowland Oy 574
Parhaan nettotuloksen tehneet (1 000 €)
1 Jari Sillanpää, Bridgehead Productions Oy 588
2 Cheek, Liiga Music Oy 423
3 Robin, Robin Entertainment Oy 264
4 Elastinen, Elastisen yhtiöt 3 kpl 229
5 Nightwish, Scene Nation Oy 204
6 Matti ja Teppo, MTR Music Oy 141
7 Klamydia, Usvaputki Oy 129
8 Elonkerjuu, Elofest Oy 114
9 Jenni Vartiainen, Jenique Oy 90
10 Apulanta, Apulanta Oy 83
Viiden viime vuoden aikana eniten osinkoa maksaneet (1 000 €)
1 Nightwish, Scene Nation Oy 1608
2 Eppu Normaali, Eppu Normaali konserni 1231
3 Jari Sillanpää, Bridgehead Productions Oy 965
4 HIM, Himsalabim Oy 870
5 Klamydia, Usvaputki Oy 620
6 Matti ja Teppo, MTR Music Oy 380
7 Elonkerjuu, Elofest Oy 377
8 Katri Helena, Kalaoja Oy 348
9 Apulanta, Apulanta Oy 318
10 Rasmus, Shadowland Oy 258
Ari Rajala
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Osinkosalkku lapselle osa 2.
Tänään luonani oli 3-vuotias poikani.
Ja hänen salkun sisältö näyttää tältä:
Nokia
YIT
Orava Reit
Suominen
Ponsse
Tulikivi
Munksjö
Ahlstrom
Ja yksi rahasto.
Myös tämän salkun aikahorisontti on asettettu pitkälle tulevaisuuteen. Osingot sijoitetaan uudelleen. Seuraavaksi on tarkoitus hajauttaa myös maantieteelisesti, nythän tuossa on pelkkiä kotipörssin lappuja. Olen suunnitellut ostavani iShares ETF:ä, niitä jotka maksavat osingot.
Ja hänen salkun sisältö näyttää tältä:
Nokia
YIT
Orava Reit
Suominen
Ponsse
Tulikivi
Munksjö
Ahlstrom
Ja yksi rahasto.
Myös tämän salkun aikahorisontti on asettettu pitkälle tulevaisuuteen. Osingot sijoitetaan uudelleen. Seuraavaksi on tarkoitus hajauttaa myös maantieteelisesti, nythän tuossa on pelkkiä kotipörssin lappuja. Olen suunnitellut ostavani iShares ETF:ä, niitä jotka maksavat osingot.
maanantai 11. elokuuta 2014
Nokian Renkaiden tavoitehinnat ropisevat alas
Nokian Renkaiden odotuksia heikompi osavuositulos on näkynyt analyytikoiden tulosennusteissa ja tavoitehinnoissa laajalla rintamalla
Factsetin analyysitietokannan mukaan yhtiötä seuraavasta 20 analyytikosta 12 on laskenut tavoitehintaansa osakkeelle.
Osakkeen konsensustavoitehinta on nyt 27,74 euroa, kun se vielä ennen tulosjulkistusta oli 31,01 euroa. Tulosjulkistuksen jälkeen päivitettyjen tavoitehintojen perusteella konsensus on 26,99 euroa.
Valtaosa analyytikoista kuitenkin näkee osakkeessa Venäjä-riskistä huolimatta nousuvaraa. Vain kahdella analyytikolla tavoitehinta on alle nykykurssin (22,00) euroa.
Korkein tavoitehinta löytyy norjalaiselta ABG Sundal Collierilta, joka laski tavoitehintansa 33,00 euroon aiemmasta 36,00 eurosta.
Analyytikot odottavat Nokian Renkaiden yltävän tänä vuonna 347 miljoonan euron liikevoittoon ja 1,86 miljoonan euron osakekohtaiseen tulokseen.
Ennen tulosjulkistusta liikevoittoennuste oli 348 miljoonaa ja eps-ennuste 2,01 euroa.
Osinkoa yhtiön odotetaan jakavan ensi keväänä 1,53 euroa. Yksikään analyytikko ei usko yhtiön laskevan osinkoaan viime keväästä.
Nokian Renkaiden tavoitehintamuutoksia
|
|
Tavoitehinta, eur
|
Ed. tavoitehinta, eur
|
|
Danske Bank
|
25,50
|
31,00
|
|
Inderes
|
26,50
|
33,00
|
|
ABG Sundal Collier
|
33,00
|
36,00
|
|
Kepler Cheuvreux
|
28,00
|
31,00
|
|
Natixis
|
22,00
|
25,00
|
|
Deutsche Bank
|
27,00
|
30,00
|
|
Evli Pankki
|
31,00
|
38,00
|
|
Handelsbanken
|
27,00
|
28,00
|
|
Pohjola Pankki
|
26,50
|
28,00
|
perjantai 8. elokuuta 2014
Nokian Renkaiden osingonmaksukyky ei vielä järky
Nokian Renkaiden tulos jäi toisella neljänneksellä selvästi analyytikoiden odotuksista, mikä on näkynyt markkinoilla roimana laskuna. Lisää vauhtia pulkkamäkeen antaa yleinen markkinahermoilu Venäjän suhteen.
Alimmillaan osaketta sai aamulla 22,84 eurolla, mutta suurimman paniikin hälvennyttyä lasku on jo hieman loiventunut.
Nykyisellä osakekurssilla (23,88 euroa) ja viime kevään 1,45 euron osingolla Nokian Renkaat tarjoaisi 6,1 prosentin osinkotuoton. Se olisi Nokian Renkaille erittäin korkea.
Reippaasta tulospudotukseta huolimatta Nokian Renkailla on kaikki edellytykset maksaa ensi keväänä vähintään sama osinko.
Ensimmäisellä vuosipuoliskolla Nokian Renkaat teki osakekohtaista tulosta 0,79 euroa. Viime vuoden kahdella viimeisellä neljänneksellä epsiä kertyi ilman veromatkyjä noin 1,01 euroa.
Mikäli Nokian Renkaiden tulos laskisi loppuvuonna saman verran kuin päättyneellä toisella neljänneksellä (-23%), tarkoittaisi se noin 0,78 euron epsiä loppuvuodelta. Näin ollen koko vuoden tulokseksi muodostuisi 1,57 euroa.
Se alittaisi selvästi pessimistisimmänkin analyytikkoennusteen, joka on Factsetin analyysitietokannan mukaan 1,80 euroa, mutta riittäisi hyvin osingonmaksuun. Osingonmaksukykyä tukevat Nokian Renkaiden vahva kassavirta sekä suurten investointitarpeiden puute lähitulevaisuudessa.
Myös veromätkyjen saaminen takaisin näyttää KHO:n heinäkuussa tekemän päätöksen perusteella todennäköiseltä, mutta sen varaan sijoittajan ei kannata - eikä tarvitse - osinko-odotuksiaan laskea. Se kuitenkin tietäisi Nokian Renkaille noin 0,75 euron kertaluonteista voittoa, joka todennäköisesti päätyy suurelta osin suoraan osakkeenomistajien kukkaroihin. Olihan se ikään kuin pois viime kevään osingosta.
Sijoittajan on kuitenkin hyvä muistaa, että tällä hetkellä Venäjä-riskiin voi sisältyä lähes mitä tahansa.
perjantai 18. heinäkuuta 2014
Pörsseissä alkaa ale
Siltä näyttää ja peli sen mukaan... Tosin eilen myin BEAR DAXF X5 C @ 1,13€ ja jos saisin vielä kiinni ton alle 1,10€... Voi olla et joudun maksamaan enemmän.
Osinkoja:
ARPC 0,0833$
ITUB 0,0068$
O 0,1828$
HLP.UN 0,0605CAD
Cargotecin osari tänään klo 12. Tulosvaroitusta ei ole kuulunut, mutta voipi silti olla karuja lukuja. Miten käy kurssin?
Osinkoja:
ARPC 0,0833$
ITUB 0,0068$
O 0,1828$
HLP.UN 0,0605CAD
Cargotecin osari tänään klo 12. Tulosvaroitusta ei ole kuulunut, mutta voipi silti olla karuja lukuja. Miten käy kurssin?
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Ajatuksia kuluneesta viikosta
"Kesäloma" tunuu menevän elokuuta odotellessa, että olis aikaa keskittyä treidaukseen+muuhun... Yksi lapsistamme aloittaa päivähoidossa jne. Ehkäpä aikaa olisi paremmin.
Vaimo täytti eilen pyöreitävuosia( 30-v ) ja päädyn ostamaan jotakin käytännöllistä(kuten niin tavallista)lahjaksi; kun esim pyörösaha ja rautakanki jo on, niin keksin hankkia Kööpenhamista Greentech Energy Systemsin osakkeita. =)
Viimeviikolla tuli osinkoja:
Bank of America (BAC) 0,01$
Apollo Investment (AINV) 0,20$
Campus Crest Communities (CCG) 0,165$
Harmittaa perjantainen hajamielisyys, kun otin longin öljyyn ja se jäi auki... No problem;-)
Vaimo täytti eilen pyöreitävuosia( 30-v ) ja päädyn ostamaan jotakin käytännöllistä(kuten niin tavallista)lahjaksi; kun esim pyörösaha ja rautakanki jo on, niin keksin hankkia Kööpenhamista Greentech Energy Systemsin osakkeita. =)
Viimeviikolla tuli osinkoja:
Bank of America (BAC) 0,01$
Apollo Investment (AINV) 0,20$
Campus Crest Communities (CCG) 0,165$
Harmittaa perjantainen hajamielisyys, kun otin longin öljyyn ja se jäi auki... No problem;-)
maanantai 30. kesäkuuta 2014
Viikko 27
Salkkusiivous jatkuu ja valmistelen uudelle välittäjälle siirtymistä, sekä opettelen kaupankäynti alustan toimintoja.
Yritän ottaa heinäkuun ihan rennosti ja tehdä muita juttuja; lukea, laiskotella yms.
Orava(OREIT) osingot tilillä (0,28€)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
