Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olvi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. helmikuuta 2016

KESÄ JA VALKO-VENÄJÄ NÄYTTÄVÄT SUUNTAA OLVIN TULOKSELLE

10:45 Olvi kertoi torstaina odotettua vahvemmasta loka-joulukuun tuloksesta. Sekä liikevaihto että liikevoitto ylittivät analyytikkojen ennusteet. Osake lähti pörssissä usean prosentin nousuun siitä huolimatta, että 0,70 euron osinkoehdotus jäi analyytikkojen ennusteista. Olvi ohjeistaa tälle vuodelle varovaista liikevaihdon kasvua. Liikevoiton se arvioi pysyvän viime vuoden tasolla tai kasvavan hieman. Olvin tärkeimät tulosajurit ovat kesäsesonki ja Valko-Venäjän taloustilanne. Viime kesä oli verrattain sateinen ja kylmä, mikä näkyi suoraan virvokkeiden myynnissä. Tulevana kesänä yhtiön ei tarvitse yltää ihmeisiin tulosparannusta ajatellen. Valko-Venäjän tilanne taas on hämärän peitossa. Olvin volyymit ovat kasvaneet Valko-Venäjällä jyrkästi, mutta maan surkea talouskehitys on pitänyt tuloskehityksen maltillisena. Valko-Venäjän rupla heikentyi viime vuonna huomattavasti ja sama tahti on jatkunut tammi-helmikuussa. Kannattavuuden osalta tärkein maa Olville oli viime vuonna Viro. Liikevaihdosta 24 prosenttia tuli Virosta, liikevoitosta peräti 41 prosenttia. Factsetin neljän Olvi-analyytikon keskimääräinen tavoitehinta Olvin osakkeelle on 23,50 euroa ja suositus pidä. Olvin perjantain päätöskurssi oli 22,60. © ARVOPAPERI

torstai 25. helmikuuta 2016

OLVILTA VAHVA TULOS, VALKO-VENÄJÄN NÄKYVYYS HEIKKO

09:14 Olvin tulos ylitti selvästi analyytikkojen ennusteet vuoden viimeisellä neljänneksellä. Osinko jäi silti hieman odotuksista. Olvin viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 68,8 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin yhtiö teki 66,3 miljoonan euron liikevaihdon. Factsetin Olvi-analyytikot odottivat 68 miljoonan euron liikevaihtoa. Olvin liikevoitto oli 6,3 miljoonaa euroa, eli lähes kaksi miljoonaa enemmän kuin vertailukaudella. Analyytikot odottivat 5,3 miljoonan euron liikevoittoa, ennusteiden vaihdellessa 4,9-5,9 miljoonassa. Myös osakekohtainen tulos ylitti ennusteet, nousten vertailukaudesta kuusi senttiä 0,24 euroon. Factsetin ennusteiden mukaan Olvilta odotettiin vain 0,15 euron tulosta osakkeelta. Olvin hallitus ehdottaa osingoksi 0,70 euroa osakkeelta. Analyytikot odottivat 0,74 euron osinkoa. Viime vuonna yhtiö jakoi 0,65 euron osingon. Näkymät Olvi arvioi vuoden 2016 myyntivolyymin ja liikevaihdon kasvavan hieman edellisvuodesta. Liikevoiton arvioidaan olevan edellisvuoden tasolla tai kasvavan hieman. Factsetin ennusteiden mukaan Olvin liiketuloksen ja liikevaihdon odotetaan kasvavan hieman tänä vuonna. Varsinkin Valko-Venäjän talouden epävarmuus heikentää Olvin lähivuosien näkyvyyttä. Valko-Venäjän markkinatilanne on muuta konsernia vaikeampi toimintaympäristön tuomien haasteiden vuoksi. Valuutan voimakas devalvoituminen vuoden 2015 aikana ja toisaalta kustannusten nopea nousu vaikuttivat negatiivisesti yhtiön euromääräiseen tuloskehitykseen. Liiketoiminta itsessään jatkoi myönteistä kehitystä ja yhtiön myynti kasvoi vuoden aikana ylittäen selkeästi maan markkinakehityksen, toimitusjohtaja Lasse Aho toteaa tiedotteessa. © ARVOPAPERI