Yhdysvaltain ja Euroopan unionin (EU) määräämät talouspakotteet eivät välttämättä taivuta Venäjää vetäytymään Krimin niemimaalta tai jättämään edes Ukrainan itäosia rauhaan. Mutta pakotteiden välitavoite on jo täyttynyt: Venäjän talous on vaikeuksissa.
Osittain juuri pakotteiden takia Venäjän talous kärsii parhaillaan ankarimpia koettelemuksiaan sitten vuoden 1998 ruplakriisin. Pakotteet ovat talouskriisin näkyvä ja ilmeinen, mutta ei suinkaan ainoa syy.
Pakotteiden tavoin ainakin kaksi muuta Venäjää kiusaavaa vitsausta on peräisin Yhdysvalloista. Tämä kirjoitus ei ota minkäänlaista kantaa sen enempää Venäjän tai Yhdysvaltain puolesta tai vastaan, vaan pelkästään arvioi talouden tapahtumien kulkua.
Muut syyt ovat epäsuoria ja niistä Venäjälle koituva kiusa on mitä todennäköisimmin tahatonta sattumaa. Ne eivät koske vain Venäjää vaan tuntuvat eri tavoin kaikkialla maailmassa. Mutta Venäjälle niistä koituu silti vakavampaa vahinkoa kuin pakotteista. Venäjä olisi siksi todennäköisesti liemessä ilman pakotteitakin.
Venäjän suurin päänsärky on peräisin maan tärkeimmän vientihyödykkeen, raakaöljyn, erittäin voimakkaasta ja äkillisestä halpenemisesta. Öljyn hinnan romahtaminen puolessa vuodessa melkein puoleen on heikentänyt Venäjän taloutta ja ruplan ulkoista arvoa samaan aikaan Ukraina-pakotteiden kanssa.
Öljyn hintaromahdus ei kuitenkaan johdu pakotteista. Halpenemista – ja sitä myöten Venäjän vaikeuksia – selittää kaksi yllättävää muuta syytä.
Raharuiskeiden sivuvaikutuksia
Yksi öljyn hurjan hintaheilunnan todennäköisistä mutta epäsuorista alkulähteistä löytyy Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven (Fed) viime vuosina harjoittamasta rahapolitiikasta. Se on tuskin tehnyt ainuttakaan toimenpidettä varta vasten Venäjän kiusaksi, mutta rahapoliittisilla kriisitoimilla on lukuisia tahattomia sivuvaikutuksia.
Fed on maailman vaikutusvaltaisin keskuspankki. Se paimentaa maailman ylivoimaisesti tärkeintä kansainvälisen tavarakaupan ja rahoituksen valuuttaa dollaria. Siksi Fedin toimet tuntuvat kaikkialla maailmassa. Kuusi viime vuotta nämä toimet ovat olleet poikkeuksellisia, joten myös niiden kansainväliset vaikutukset ovat poikkeuksellisia.
Muutkin maailman suuret keskuspankit, kuten euroalueen EKP, ovat samaan aikaan toteuttaneet omia kriisitoimiaan, mutta eniten maailmanlaajuista vaikusta on ollut Fedin toimilla.
Ensin Fed painoi ohjauskorkonsa kriisin alussa nopeasti nollan tuntumaan ja heti perään se alkoi tukea finanssijärjestelmää kasvattamalla rahan tarjontaa erittäin voimakkaasti.
Nollakoroista ja tuhansien miljardien dollareiden raharuiskeista on koitunut lukuisia eri seurauksia. Osa näistä on ulottunut finanssimarkkinoiden kautta raakaöljymarkkinoille asti. Ensin öljyn barrelihinta nousi erittäin voimakkaasti ja viime aikoina hinta on laskenut rajusti.
Ensin Venäjä hyötyi öljyn hurjasta kallistumisesta, nyt se kärsii hintaromahduksesta.
Seuraavaksi öljyhanat auki
Fed osaltaan vahvisti raakaöljyn kallistumista, kun se pian finanssikriisin puhjettua vuoden 2008 lopusta lähtien ryhtyi laskemaan korkojaan ja kasvattamaan rahan tarjontaa liikepankeille. Tuore raha ei kasvattanut luotonantoa tavallisille yrityksille ja kotitalouksille, mutta finanssimarkkinoiden keinottelua raharuiskeet kasvattivat sitäkin enemmän.
Fed syötti rahaa pankkijärjestelmään ostamalla Wall Streetin suurpankeilta ensin satojen ja lopulta tuhansien miljardien dollareiden arvosta Yhdysvaltain liittovaltion ja asuntorahoituslaitosten velkakirjoja. Nämä raharuiskeet innostivat pankkeja ja muita finanssimarkkinoiden toimijoita ostamaan yhä riskipitoisempia arvopapereita pörssiosakkeista hyödykejohdannaisiin.
Rahahyöky sai korot laskuun kautta linjan, kun taas pörssiosakkeiden ja useimpien muidenkin arvopaperilajien hinnat nousivat jyrkästi. Niin kävi myös useimmille hyödykelajeille teollisuusmetalleista energiaraaka-aineisiin. Öljyn barrelihinta nousi vuoden 2009 alun alle 50 dollarista parissa vuodessa 125 dollariin.
Toki öljyn kallistumista voi selittää muillakin muuttujilla kuin Fedin toimilla, mutta ilman pääosin Fedin aikaan saamaa finanssikysynnän hurjaa kasvua öljyn hinta olisi tuskin noussut niin jyrkästi ja niin ylös kuin se nousi.
Barrelihinnan nousu ei pelkästään hyödyttänyt Venäjän kaltaisia perinteisiä öljynpumppaajia, vaan se houkutteli myös uusia tuottajia kasvattamaan tuotantoa erittäin voimakkaasti. Tulokkaisiin kuuluivat Yhdysvaltain liuskeöljyn tuottajat. Osaltaan Fedin nollakorkopolitiikka helpotti aiemmin kannattamattomina pidettyjen tuotantoinvestointien rahoitusta.
Nyt markkinoilla tulvii suuri määrä uutta tuotantoa, ja öljyhuuma on haihtunut. Samaan aikaan maailman talousnäkymät ja sitä myöten myös öljyn kysyntänäkymät ovat heikentyneet. Sattumoisin Fed on lisäksi juuri lopettanut velkakirjaostonsa, ja nyt se jo varoittelee finanssipelureita korkojen nostolla, mikä on puolestaan heikentänyt öljyjohdannaisten kysyntää.
Raakaöljyn barrelihinta on romahtanut puolessa vuodessa noin 60 dollariin, ja Venäjä on kriisin kourissa.
Kysyntä ja taalavirta ehtyvät
Kolmas Venäjän talouden vitsaus on ainakin yhtä epäsuora, huomaamaton ja tahaton kuin Fedin rahapolitiikan heijastusvaikutukset. Sekään ei koske vain Venäjää eikä se ole varta vasten Venäjän kiusaksi suunnattu.
∇ MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALEMPANA ∇
∇ ARTIKKELI JATKUU ∇
Se on Yhdysvaltain vaihtotaseen erittäin voimakas vahvistuminen mutkikkaine heijastusvaikutuksineen.
Yhdysvaltain vaihtotaseen alijäämä oli suurimmillaan viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen vähän ennen kuin finanssikriisi leimahti liekkeihin. Moni talouden tarkkailija onkin katsonut, että juuri mittava vaihtotaseen vaje oli merkki velkavetoisen talouden yli varojen elämisestä, ja että finanssikriisi oli tästä väistämätön seuraus.
Mutta sama vaihtotaseen vaje oli ja on yhä muutakin: Yhdysvaltain vaihtotaseen vuosikymmeniä lähes katkoitta jatkunut alijäämä on koko muun maailmantalouden ylivoimaisesti suurin yksittäinen kysynnän lähde ja todellinen talousveturi. Ilman Yhdysvaltain valtaisaa vaihtotaseen vajausta olisivat Kiinan, Japanin ja Saksan vastaavat ylijäämät jääneet haaveiksi.
Yhdysvaltain vaihtotaseen vaje ei ole vain muun maailman tärkein vientikysynnän lähde. Se on myös tärkein ja ainoa Yhdysvaltain ulkopuolella vapaasti liikkeessä olevien dollareiden lähde. Ja niin kauan kuin maailman tavarakauppa ja rahoitusmarkkinat toimivat pitkälti juuri dollareiden varassa, on dollareilla tarvetta muuallakin kuin niiden kotimaassa.
Näistä syistä Yhdysvaltain vaihtotaseen vahvistuminen ei ole vain merkki ylivelkaisen talouden tervetulleesta tervehtymisestä. Se on myös enne kansainvälisen talouden kysynnän ehtymisestä ja kaikkialla maailmassa tarjolla olevan dollarirahoituksen kiristymisestä.
Yhdysvalloista maailmalle virtaava nettomääräinen rahavirta on tänä vuonna noin 200 miljardia dollaria niukempi kuin pari vuotta sitten ja noin 400 miljardia dollaria niukempi kuin vielä ennen finanssikriisiä.
Nyt taalavirran ehtymisestä kärsii esimerkiksi Venäjän talous – jonka ulkomaankauppa ja ulkoinen rahoitusasema perustuivat tähän kriisiin asti vapaasti ja edullisesti saatavilla olevaan dollarirahoitukseen.
Sama vitsaus Neuvostoliiton lopussa
Analyysiyhtiö GaveKal Research on vuosien ajan pitänyt Yhdysvaltain vaihtotaseen vaihtelua silmällä, mutta eri syystä kuin useimmat muut talouden tarkkailijat. Ei paheksuakseen maan velkavetoista yli varojensa elämistä, vaan arvioidakseen kansainvälisen kaupan ja rahoitusmarkkinoiden käytettävissä olevan dollarirahoituksen saatavuutta ja sen muutoksia.
Yksi yhtiön yksinkertainen nyrkkisääntö on, että Yhdysvaltain vaihtotaseen suuret muutokset aiheuttavat aina joillekin muille velkaisille kansantalouksille tai finanssijärjestelmän velkaisimmille osille vastakkaisia vaikutuksia. Talouden tapahtumat ovat vahvistaneet tämän nyrkkisäännön ainakin siitä lähtien, kun dollarin kultakytkös katkesi 1970-luvun alussa.
Jossakin päin maailmaa on rytissyt joka ikinen kerta sen jälkeen, kun Yhdysvaltain vaihtotase on ensin vahvistunut aikansa.
Näin kävi esimerkiksi 1980-luvun lopussa – vähän ennen kuin Neuvostoliiton talous murtui ja koko valtakunta hajosi. Ja näin kävi 1990-luvun puolivälin jälkeen – vähän ennen Aasian valuuttakriisiä ja Venäjän edellistä ruplakriisiä.
Tapahtumien syyt ja seuraukset ovat toki useimmiten epäsuoria ja joskus myös hitaita, mutta sääntö on silti selkeä: jos Yhdysvaltain kansainvälinen kysyntä kutistuu tai edes lakkaa kasvamasta, ja jos maailmalla liikkeessä oleva dollarivirta ehtyy, alkavat muualla maailmassa pian ehtyä ensin dollaritulot ja heti perään dollarirahoitus.
Sitten alkavat kuprut.
Juuri äkkijyrkkä dollarivirran katkeaminen oli keskeisiä syitä, miksi Yhdysvalloissa leimahtanut finanssikriisi levisi saman tien Atlantin vastarannalle Eurooppaan, ja yltäkylläisen rahoituksen äkkiloppu suisti osaltaan velkaisimpia euromaita omaan rahoituskriisiinsä.
Parin viime vuoden ajan Yhdysvaltain vaihtotase on jatkanut vahvistumistaan esimerkiksi maan oman öljytuotannon vaikutuksesta. Venäjältä katsoen kumpikin ilmiö on viheliäinen vitsaus, jota talouspakotteet ovat vain pahentaneet.
Kommentteja 5 kpl
