Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makronäkemys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makronäkemys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. elokuuta 2015

MAAILMANTALOUS

 Mikael Sjöström, 9:05

Citigroup: hidastelu Kiinassa johtaa taantumaan

Kiina on joutumassa taantumaan, koska maan johto hidastelee kysyntää vahvistavien uudistusten kanssa, uskoo iInvestointipankki Citigroupin johtava ekonomisti Willem BuiterBloombergin mukaan.
Buiter määrittelee taantumaksi "epätarkkojen virallisten tietojen" mukaisen neljän prosentin talouskasvun vuodessa. Tämän voisi estää vain valtion käynnistämä kulutusta kasvattava elvytys, jonka keskuspankki rahoittaisi.
Pääministeri Li Keqiangin mukaan Kiina tavoittelee tänä vuonna 7 prosentin talouskasvua. Sillti huoli kysynnän laskusta Kiinassa on lisännyt osakemarkkinoiden volatiliteettia. Buiter arvioi, että Kiinan talous kasvaa tänä vuonna todennäköisesti 4,5 prosenttia tai vähemmän.
Li on toistuvasti torjunut ajatuksen vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen aloitetusta elvytyksestä, joka lisäsi yritysten ja paikallishallintojen velkaantumista.
Useat ekonomistit ja sijoittajat epäilevät Kiinan virallisia kasvulukuja.
Ollessaan Etelä-Kiinassa sijaitsevan Liaoning alueen puoluesihteerinä, Li oli WikiLeaksin vuonna 2010 julkistamien diplomaattisähkeiden mukaan sanonut, että bkt-luvut olivat keksittyjä ja siksi epäluotettavia. Bloombergin elokuussa tekemässä kyselyssä 11 ekonomistia arvioi Kiinan alkuvuoden talouskasvuksi 6,3 prosenttia.
"Maan viranomaiset reagoivat liian myöhään voidakseen estää taantuman. Se painaa maailmantalouden vuosikasvun alle kahteen prosenttiin, mikä minulle tarkoittaa taantumaa", Buiter sanoi.

tiistai 26. toukokuuta 2015

NÄKEMYS

 Matti Koivisto, 25.5.2015, 15:33

Markkinoilla merkkejä noususyklin loppuvaiheesta, edessä haastavia vuosia

Sijoitusmarkkinoilla eletään nyt vahvan noususyklin loppuvaihetta, sijoitusyhtiö Front Capitalin päästrategi Ari Aaltonen arvioi yhtiön strategiakatsauksessa.
Noususyklin lopun lähestymisestä kielivät katsauksen mukaan korkotuottojen mataluus, yksityissijoittajien vahva luottamus osakemarkkinoihin ja listautumisaktiviteetin kasvu.
Useiden arvostusmittareiden perusteella Yhdysvaltojen ja muiden teollisuusmaiden osakkeet ovat tällä hetkellä huomattavan yliarvostettuja historiallisessa vertailussa, mutta tilannetta voidaan Aaltosen mukaan perustella poikkeuksellisen alhaisella korkotasolla. Mikäli nykyinen trendi yksityisen nettosäästämisen supistumisessa Yhdysvalloissa kuitenkin jatkuu, ajaudutaan Atlantin takana osakemarkkinoiden velkakuplaan, jonka puhkeamisen aiheuttama romahdus leviää myös muille markkinoille.
Kuplan estäminen edellyttäisi rahapolitiikan riittävää kiristämistä jo tämän ja ensi vuoden aikana, mutta Aaltonen ei usko tämän tapahtuvan. Siitä johtuen hän arvioikin osakemarkkinoiden muodostuvan sijoittajan kannalta hyvin haastaviksi vuosina 2016-2017.
Omassa sijoitusstrategiassaan Front on varautunut vaikeuksiin pienentämällä osakepainoa talven ja kevään aikana.

perjantai 20. helmikuuta 2015

MAKRONÄKEMYS

 Tommi Melender, 17:32

Lähes koko teollinen maailma nollakorossa, talous takkuaa silti

Teollistuneista maista 90 prosentissa vallitsee tällä hetkellä nollakorkoympäristö.
Gluskin Sheffin päästrategin David Rosenbergin mielestä tilanne on paitsi täysin poikkeuksellinen myös selvimmin maailmantalouden ja kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden nykytilaa kuvaava piirre.
Mutta vaikka lyhyet korot raapivat lattiaa, suhdanteet eivät näytä selviä kohentumisen merkkejä varsinkaan Euroopassa ja Japanissa. Osakkeet ja muut riskisijoitukset toki imevät pääomia, mutta siitä taas aiheutuu kuplariskejä.
Rosenberg myöntääkin The Business Insiderille antamassaan kommentissa olevansa ymmällään siitä. mihin nollakorkoympäristö lopulta johtaa.
"Se symboloi sitä, kuinka keskuspankkiirit ja velkakirjasijoittajat näkevät maailman -- deflaatio ultramatalien korkojen aikana ei todellakaan ole mikään uskon vahvistaja", Rosenberg toteaa.
Tuoreessa The Globe And Mail -lehden kolumnissaan Rosenberg puolestaan tähdentää, ettei usko rahapolitiikan tepsivän nykyiseen kysyntäkriisiin ja investointilamaan. Oikea ratkaisu olisi elvyttää finanssipolitiikalla, vaikka esimerkiksi Euroopassa on pitkään ollut vallalla talouskuria korostava linja.
"Ei tarvitse olla keynesiläinen tajutakseen, ettei nykytilanteessa ole järkevää tuijottaa julkisen talouden tasapainoa", Rosenberg kirjoittaa.
Yhdysvalloissa Fed valmistautuu jo normalisoimaan rahapolitiikkaa, mutta Euroopan ja Japanin keskuspankit vielä elvyttävät. Rahapoliittisen elvytyksen sivutuotteena on syntynyt eräänlainen valuuttasota, kun suuret talousalueet pyrkivät hyötymään valuuttakurssinsa heikentymisestä, tunnustivatpa sen tai eivät.
Rosenberg ymmärtää lähtökohdan, mutta ei usko sen johtavan pitemmän päälle hyviin lopputuloksiin.
"Valuutan heikentäminen tuo vain pikahelpotusta", hän huomauttaa.

maanantai 8. joulukuuta 2014

MAKRONÄKEMYS

 Talouselämä, 11:55

Keskuspankkiiri maalaa euroalueelle synkkeneviä näkymiä

Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsen Ewald Nowotnyennusti maanantaina euroalueelle "massiivista" heikentymistä.
Nowotny sanoi myös puheessaan, että euroalueen inflaatio heikentyy entisestään hyvin todennäköisesti ensi vuoden alussa.
Saksan talous vaikuttaa hänen mukaansa euroalueen talousnäkymien heikentymiseen.
Nowotnyn kommentit heikensivät maanantaina euroa uusiin alimpiin tasoihin yli kahteen vuoteen, 1,226 euroon.
Euroa on heikentänyt se, että Euroopan keskuspankin odotetaan aloittavan valtioiden velkapapereiden osto-ohjelma ensi vuoden alussa.
Lähde: Talouselämä

tiistai 4. marraskuuta 2014

MAKRONÄKEMYS

 Mirko Hurmerinta, 12:44

Euroopan komissio leikkasi kasvuennusteitaan

Euroopan komissio arvioi tuoreessa makrokatsauksessaan euroalueen talouden kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia.
Vielä keväällä kasvuennuste oli 1,2 prosenttia.
Ensi vuonna kasvun pitäisi ennusteiden mukaan kiihtyä 1,1 prosenttiin. Aiempi ennuste oli 1,7 prosenttia.
Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen sanoo lehdistötiedotteessa, ettei että talous- ja työllisyystilanne ei parane tarpeeksi nopeasti.
"Euroopan komissio on sitoutunut käyttämään kaikkia käytettävissä olevia välineitä ja resursseja, jotta voidaan luoda enemmän työpaikkoja ja kasvua Euroopassa. Komissio aikoo esittää 300 miljardin euron investointisuunnitelman, jotta talous saadaan elpymään nopeasti. Investointien nopeuttaminen on keskeinen tekijä talouden elpymisessä”, Katainen kommentoi.
Suomen bruttokansantuotteen komissio odottaa supistuvan tänä vuonna 0,4 prosenttia, kun aiempi ennuste antoi odottaa maltillista 0,2 prosentin kasvua. Ensi vuoden kasvuennustettaan komissio leikkasi 0,6 prosenttiin aiemmasta 1,0 prosentista.
Euroopan pörrseissä kurssit ovat kääntyneet selvään laskuun kasvuennusteiden leikkaamisen myötä.